Korpiklaanin nokkamies luonnon parissa

9.12.2014 20:24

Kansainvälisestikin tunnetun folk metal -yhtye Korpiklaanin nokkamies julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Jonne syyskuussa. Soololevyllään Järvelä vaihtoi Korpiklaanin metallipohjaisen ilmaisun pelkistetympään folk-tulkintaan.

− Ajatus sooloalbumista hiipi mieleeni jo melkein kaksi vuotta sitten, kun ensimmäiset biisiaihiot alkoivat hahmottua. Huomasin heti, että materiaali ei ehkä ole Korpiklaanille sopivaa. Koin ne itselleni läheisiksi ja halusin julkaista ne omalla nimelläni, Järvelä kertoo tiedotteessa.

Jonnen kappaleesta Metsään on iäksi mieli on juuri julkaistu kotimaista luontoa hehkuttava musiikkivideo. Videon ohjauksesta vastaa Teinipumpelilla Oulun musiikkivideofestivaaleilla palkittu Joona Sarisalmi.

Lisää luettavaa