Kotiteollisuus perui lopettamisen – ”Mie en enää rupea tekemään mitään!”

29.8.2014 13:50

Kotiteollisuus julkaisee Murheen mailla II 2007-2014 -kokoelman 17. lokakuuta. Paketti sisältää kolme albumia – luvassa on muun muassa hittejä ja harvinaisuuksia ja hieman mystisempää tavaraa (tästä lisää myöhemmni).

Mukana on myös kaksi uutta kappaletta, joiden myötä Kotiteollisuuden studiodebyyttinsä tekee uusi kitaristi Miitri Aaltonen. Helvetti jäätyy -ralli julkaistaan singlenä 26. syyskuuta. Soundin ennakkokuuntelun mukaan tarttuvasta kappaleesta löytyy niitä kuuluisia uusia tuulahduksia, mutta yhtyeen kyllä tunnistaa entisekseen – kuinkapa muutenkaan.

Toinen uusi kappale, Yhtälö, hyödyntääkin sitten kevyesti erikoisempia vaikutteita.

– Kertosäkeestä löytyy riffijuttuja, jotka saattavat viitata esimerkiksi Satyriconin tuoreempaan tuotantoon, kertoo Aaltonen.

Kotiteollisuus rakentaa uutta studioalbumia kuluvan syksyn aikana. Luvassa on selkeä bändilevy.

– Minähän vastasin aikaisemmin kappaleista enemmän tai vähemmän yksin, vaikka muutkin saivat tietenkin laittaa lusikkansa soppaan jos siltä tuntui, laulajakitaristi Jouni Hynynen sanoo.

– Nyt olemme menneet demostudioon hajanaisten ideoiden kanssa ja kasanneet kappaleet valmiiksi neljään pekkaan. Olemme siis tehneet biisejä ihan oikeasti kimpassa ja uusi materiaali onkin vähän aikaisempaa riffipohjaisempaa. Säveltäminen ja sovittaminen on ollut älyttömän mielenkiintoista ja hauskaa.

Syksyllä 2013 Kotiteollisuuden tilanne ei näyttänyt ollenkaan näin mukavalta. Hynynen jatkaa:

– Siinä oli vähän kaikenlaista… Sanoinkin sitten jossakin vaiheessa bändin muille ukoille, että nyt on akut totaalisen lopussa, mie en enää rupea tekemään mitään. Ehdotin samalla, että pidetään selkeä välivuosi tai tämä koko homma saattaa loppua tähän paikkaan. Jätkät ilmoittivat, ettei sellainen käy mitenkään päinsä ja mie tuumasin, että ”okei, katsotaan sitten, miten tässä käy – ei hyvältä näytä”.

No, Kotiteollisuudella ei lopulta ollut hätää, sillä Miitri Aaltonen ilmestyi kulmille ja pelasti kaiken.

– Miitri ei sinänsä tullut pelastamaan bändiä, mutta vähän niin siinä kävi. Mies toi mukanaan niin paljon uutta virtaa, että hommat alkoivat taas maistua, sanoo rumpali Jari Sinkkonen.

Kotiteollisuuden kossupilli soi syksyn aikana seuraavasti:

pe 31.10. Helsinki, Pressa 
la 01.11. Anjankoski, Mari´s Coffee 
pe 07.11. Jämsä, Himos Areena 
la 08.11. Kuopio, Rauhalahti
pe 14.11. Turku, Venus Nightlife 
la 15.11. Valkeakoski, Waltikka 
pe 21.11. Varkaus, Z-One 
la 22.11. Tampere, Klubi 
pe 28.11. Lappeenranta, Old Cock 
la 29.11. Lahti, Finlandia-klubi 
pe 05.12. Mikkeli, Wilhelm Club & Bar 
la 06.12. Hämeenlinna, Sirkus 
pe 12.12. Jyväskylä, Lutakko 
la 13.12. Helsinki, Tavastia
pe 19.12. Oulu, SuperPark 
la 20.12. Seinäjoki, Rytmikorjaamo

Lisää luettavaa