Lähikuukausien aikana ilmestyy useita rockin myyttiseen maailmaan uppoutuvia kotimaisia teoksia.
Ensimmäiseksi kauppoihin ehtii Marko ”Mape” Ollilan ahkeroima Sonata Arctica, lokakuun alussa ilmestyy Antti Heikkisen kirjoittama Risainen elämä – Juice Leskinen 1950–2006 ja heti ensi vuoden alussa tärähtää Inferno-lehden päätoimittajan Matti Riekin (kuvassa Sentencedin kuristusotteessa) pieteetillä työstämä Täältä pohjoiseen – Sentencedin tarina.
Arvon kirjailijat, kertokaapa päällimmäiset tunnelmanne?
Heikkinen: – Urakka oli pitkä, työteliäs ja antoisa. Tällä hetkellä fiilikset ovat hyvät ja olo on helpottunut. Leskisen lähipiiri on käsikirjoituksen lukenut ja antanut tekstille kiitoksensa.
Riekki: – Projekti oli haastattelujen startista ensimmäiseen käsikirjoitusversioon nopea, intensiivinen ja upottava – möyrin paikoin aika syvällä Pohjois-Pohjanmaan mullissa. Lopullisen muodon löytäminen vaati oman aikansa, mutta nyt teoksen hirttosolmu pitää. Mukana on kaikki oleellinen, muttei löysää.
Ollila: – Vapautunut on olo! Projekti kesti kymmenisen kuukautta, josta kaksi viimeistä kuukautta olivat apinan raivolla kirjoittamista. Lisäksi valikoin fotot, tarkistin luvat sekä hommasin kansitaiteilijan, kuvaliitteen taittajan ja tiedottajan. Muun muassa…
Miten kirjaidea aikoinaan syntyi?
H: – Haastattelin Juicea vähän ennen hänen poismenoaan ja sain miehestä lämpimän kuvan. Vasta Juicen kuoleman jälkeen aloin kuitenkin ymmärtää hänen monitasoisuuttaan – nimenomaan ihmisenä, mutta myös taiteilijana. Olen toki myös Juice-fani.
R: – Sentencedin tarina oli yksinkertaisesti kerrottava. Harvassa ovat näin omalaatuiset aiheet, monessakin mielessä. Ja tokihan silläkin oli merkitystä, että bändi tuli itselle tutuilta lakeuksilta.
O: – Lupasin Sonata-laulaja Tony Kakolle vuonna 2008, että teen jonakin päivänä orkesterista kirjan. Nyt tuli lunastuksen aika.
Miksi tämä opus kannattaa lukea?
H: – Kirjasta löytyy ennen kertomattomia asioita, sillä moni Juicen tuntenut kertoo muistoistaan ensimmäistä kertaa. Onneksi ihmiset suostuivat haastateltaviksi vallan hyvin. Ja jos joku ei halunnut tarinoitaan julkiseksi niin sille päätökselle oli annettava arvo.
R: – Sentenced-kirjan parissa pääsee hohottamaan ääneen ja tirauttamaan kyyneleenkin – joskus jopa samaan aikaan. Jotkut tarinan käänteistä ovat suorastaan uskomattomia.
O: – Esimerkiksi Sonatan demovuosien käänteet tarjoavat triviaa jopa ultrafaneille! Eihän niitä juttuja voi edes googlettaa – sen verran aikaa on vierinyt.
Mitä opit tämän kirjan tekemisen aikana?
H: – Ainakin sen, että kapea on mielikuva hänellä, jonka mielestä Juice Leskisen elämäntyö jää vain Syksyn säveleen, Marilyniin ja Viidenteentoista yöhön. Ja yhtä kapea se on myös hänellä, jonka mielestä Leskinen oli ihmisille alati vittuileva juoppo, joka ryyppäsi itsensä hengiltä ennen eläkeikää.
R: – En ole koskaan haikaillut rocktähteyden perään, mutta tämän kirjan jälkeen haikailu on jo pakkasen puolella.
O: – Kun oikein kiukulla naputtaa, niin kokonaisen kirjan voi kirjoittaa kolmessa kuukaudessa. Siitä saa kyllä iskiaksen.