Kovin läheltä liippasi, mutta Kotiteollisuuden ja Viikatteen joulukiertue jatkuu!

4.12.2016 20:58

Keikkasaleja jo neljässä kaupungissa täyttänyt Joulupipari 2 -kiertue soi kaikessa komeudessaan tänä iltana Turun Logomossa. Ja nyt voi sanoa, että onneksi soi, sillä Kotiteollisuuden laulajakitaristi Jouni Hynynen on kärvistellyt kiertueen aikana ankaraksi äityneen kuumesairauden kourissa.

Hynynen oli jo Tampereella (katso keikkakuvia Pakkahuoneella 2. joulukuuta tapahtuneelta keikalta tuolla alempana) kipeänä ja mies joutui taistelemaan lauluäänen kestävyyden kanssa koko esiintymisen ajan. Se oli kuitenkin valitettavasti vasta alkusoittoa, sillä lauantaina 3.12. soinut Seinäjoen-keikka oli jo niin sanotusti liipasimella.

– Jounilla oli Seinäjoella lämpöä nelisenkymmentä astetta ja tuollainen kuumehan vetää jo vähän kovemmankin herrasmiehen vaaka-asentoon, kertoo Kaarle Viikate.

– No, Kotiteollisuus heitti silti urhoollisesti keikan, ja me vedimme siihen perään oman settimme. Näiden Joulupipari 2 -iltamien päätteeksihän on toimitettu myös muutaman biisin mittainen yhteisesiintyminen, mutta Jouni joutui Seinäjoella jättämään tuon osuuden väliin. Mies oli siinä vaiheessa iltaa jo lepotilassa.

Mutta tosiaan, tänään tärähtää Turussa?

– Kyllä vain! Jouni on nyt levännyt mahdollisimman paljon ja tilanne on onneksi äitynyt sen verran paremmaksi, että Kotiteollisuus pääsee esiintymään. Huomennahan on sitten vielä luvassa kiertueen päätöskeikka Helsingissä ja toivottavasti sekin tapahtuu suunnitellusti!

Rundin meininkihän on noin muuten ollut koste… siis kohdallaan:

Lisää luettavaa