Kun rakkaus rockiin ei tunne maallisia rajoja: nainen testamenttasi 10 miljoonaa dollaria paikalliselle rock-radiokanavalle

18.4.2018 21:39

Seattlessa toimiva vaihtoehtorock-radiokanava 90.3 KEXP on saanut yhden suurimmista lahjoituksista julkisen radiotoiminnan historiassa, kertoo Seattle Times. Lahjoittajasta ei ole juuri muuta tietoa, kuin että hänen nimensä oli Suzanne ja hän oli hyvää pataa kanavan henkilökunnan kanssa. Suzanne oli maininnut kanavan kehityspäällikölle Betsy Troutmanille aikovansa lisätä radiokanavan testamenttiinsa.

”Hän oli nuori, joten vastasin: ’Hei, se olisi mahtavaa. Kiitos oikein paljon.'”, Troutman kertoo. ”En uskonut sen tapahtuvan sinä aikana, kun minä olisin vielä täällä töissä.”

Troutman muistelee tulleensa kutsutuksi Suzannen asianajajan toimistoon, jossa sai kuulla jättilahjoituksesta. ”Olin shokissa ja aloin itkeä. Jo ajatuskin siitä, että hän teki näin räjäyttää tajuntani… Se muuttaa kaiken. Menen edelleen kananlihalle joka kerta ajatellessani asiaa.”

Suuri osa rahoista sijoitetaan rahastoon, josta sitä käytetään paikalliseen musiikkiopetukseen, nouseville artisteille tarjottaviin palveluihin ja muihin vastaaviin projekteihin. ”Kunhan toivut ensijärkytyksestä, ymmärrät että Suzanne tulee vaikuttamaan täällä vielä vuosikymmeniä”, kanavan toimitusjohtaja Tom Mara kommentoi. ”Tähän tulee suhtautua kuitenkin suurella vakavuudella. Nämä rahat tulee käyttää hyvin ja mahdollisimman tehokkaasti. Yritämme kunnioittaa hänen henkeään käyttämällä rahoja myös artistien tukemiseen.”

Lisää luettavaa