Kurt Cobain olisi täyttänyt tänään 50 vuotta – Nämä ovat radion ja tv:n soitetuimmat Nirvana-kappaleet

20.2.2017 14:16

Kurt Donald Cobain syntyi 20. helmikuuta 1967 Aberdeenissa. Hän sai 14-vuotiaana syntymäpäivälahjaksi kitaran, tapasi lukioaikoinaan Chris Novoselicin, perusti tämän kanssa Nirvanan – ja loppu onkin rock-musiikin historiaa.

Traagisen lopun vuonna 1994 27-vuotiaana kohdannut Cobain olisi siis tänään täyttänyt 50 vuotta. Merkkipäivän kunniaksi musiikkilisenssejä ja kappaleiden radio- ja tv-soittoja seuraava PPL on julkistanut listan Nirvanan soitetuimmista kappaleista.

Kuten varmasti jokainen jo arvasikin, ykköspaikkaa pitää tietenkin yhtyeen suurin hitti, läpimurtolevy Nevermindin (1991) aloituskappale ja joka ikiseltä 90-luvun parhaat kappaleet -listoilta löytyvä Smells Like Teen Spirit. Nevermind edustaa muutenkin vahvasti, sillä ainoastaan Pollya lukuunottamatta kaikki sen kappaleet löytyvät 20 soitetuimman joukosta. Yltääpä listalle myös alun perin Smells Like Teen Spirit -singlen b-puolena julkaistu Aneurysm, joka lisättiin myöhemmin albumin 20-vuotisjuhlajulkaisun bonusraidaksi.

Listalta löytyy kappaleita kaikilta kolmelta studiotäyspitkältä, jotka yhtye Cobainin elinaikana julkaisi. Myös suosittu MTV Unplugged -live pääsee listalle David Bowie -lainakappaleen myötä.

– Cobain oli yksi suurista visionääreistä 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa. Hän innoitti lukemattomia nuoria ympäri maailman tarttumaan kitaraan ja luottamaan omiin kykyihinsä säveltäjänä. Olemme ylpeitä saadessamme julkistaa tämän listan, jolta löytyy paljon tunnetuimpia kappaleita, mutta myös muutama yllättäjäkin, PPL:n Tim Silver kommentoi.

Cobainin syntymäpäivää muistaa myös tämän tytär Frances Bean, joka julkaisi Instagram-tilillään lyhyen, mutta kauniin muistokirjoituksen isälleen.

PPL:n koostama lista näyttää kokonaisuudessaan seuraavalta:

1. Smells Like Teen Spirit (Nevermind, 1991)
2. Come As You Are (Nevermind, 1991)
3. Lithium (Nevermind, 1991)
4. Heart-Shaped Box (In Utero, 1993)
5. In Bloom (Nevermind, 1991)
6. The Man Who Sold The World (MTV Unplugged, 1994)
7. All Apologies (In Utero, 1993)
8. About A Girl (Bleach, 1989)
9. Aneurysm (Smells Like Teen Spirit -single, 1991)
10. On A Plain (Nevermind, 1991)
11. Drain You (Nevermind, 1991)
12. Stay Away (Nevermind, 1991)
13. Breed (Nevermind, 1991)
14. Love Buzz (Bleach, 1989)
15. Serve The Servants (In Utero, 1993)
16. Lounge Act (Nevermind, 1991)
17. Something In The Way (Nevermind, 1991)
18. Molly’s Lips (single, 1990)
19. Dumb (In Utero, 1993)
20. Territorial Pissings (Nevermind, 1991)

Lisää luettavaa