Jokaisen Eevan ja Aatamin sukat pyörimään! Kuuntele villisti rokkaava The Country Dark -uutuus

29.12.2015 13:07

Haluatko rock’n’rollisi äänekkäänä ja sopivan likaisena? Täältä pesee! Kuopiolainen The Country Dark julkaisee helmikuussa kolmannen pitkäsoittonsa Hypnic Jerk, ja nyt olisi tarjolla albumin villi avausraita Demon In Bambi Lee. Soundilla on ilo soittaa kappale ennakkoon.

Ainakin tämän näytteen perusteella yhtyeen soundi on siirtynyt aiempia tekemisiään leimanneesta tummasta kantrista selkeästi rock’n’rollin puolelle. Ja mikäpä siinä, erinomaisestihan tämä toimii.

– Jos countryn ja rock’n’rollin suhde bändin musiikissa oli alkuaikoina noin 80 prosenttia countrya ja noin 20 prosenttia rokettirollia, on vaakakupit kääntyneet uudella albumilla totaalisesti toisin pain, yhtyeen laulaja Mika Sonninen vahvistaa.

– Uutukainen on rämäkkä vetypommivarastollinen tanakkaa voodoobillyllä tankattua pimahtanutta rokettirollia, joka saa jokaisen Eevan ja Aatamin sukat pyörimään genitaaleihin katsomatta, Sonninen kuvailee tulevaa albumia.

Hypnic Jerk -albumin kappalelista:

1. Demon In Bambi Lee
2. Burnt Engine Oil
3. Mummified Head
4. Skank Ass
5. Useless (Like Tits On A Boar)
6. Green & Drippin’
7. Take me from this Garden Of Evil
8. Fucked Up (In So Many Ways)
9. Two Dicks In One Hole
10. Farmer John

The Country Darkin kokoonpano:

Mika Sonninen: Laulu
Marko Lukkarinen: Kitara
Torsti Tuovinen: Basso
Henri Keinänen: Kitara
Sampsa Väätäinen: Rummut

Lisää luettavaa