”Laitetaan uunit päälle, saatana!” – Tiisu tarttuu uudella singlellään nyky-Suomen vitsaukseen: verkon vihapuheeseen

11.1.2017 11:06

Kun parinkymmenen vuoden kuluttua muistellaan 2010-lukua, vuosikymmen muistetaan erityisesti aikakautena, jolloin sosiaalisen median keskustelukulttuuri meni aivan villiksi. Netin vihapuheesta on taitettu peistä jo vuosikaudet, eikä keskustelulle tai sen paremmin itse ilmiöllekään näy loppua. Surullista kyllä siitä, mikä oli vain muutamia vuosia sitten pöyristyttävää ja käsittämätöntä, on tullut uusi normaali.

Myös Tiisu tarttuu aiheeseen uudella singlellään. Suomi on poliisivaltio -kappaleen videolla (ohjaus: Jarno Elonen) esitellään oikean elämän esimerkkejä netin törkykommenteista ja siitä, ketkä kaikki on ehditty nettikeskusteluissa viedä saunan taakse. Onpa mukaan saatu Erkki Tuomiojakin, joka on saanut työssään varmasti tutustua vihapostiin vähän liiankin kanssa.

Kysyimme Tiisun laulajalta Henrik Illikaiselta, miksi bändi päätti tarttua tällaiseen aiheeseen, joka saattaa helposti kääntyä julkisessa keskustelussa yhtyettä vastaan (ja tuo varsin todennäköisesti sitä kuuluisaa vihapuhetta bändille itselleenkin). Lue Illikaisen vastaukset ja katso video alempaa.

Miksi päätitte tarttua vihapuheaiheeseen?

”Nettikommentoinnin epäasiallisuus on järkyttänyt pitkään. Tuntuu, että ihmiset eivät tajua, mitä nettikommenteissaan sanovat. Porukka purkaa pahaa oloaan julkisesti kohdistaen sen ihmisryhmiin, joihin se oma paha olo ei usein edes liity millään tavalla.

Ei ollut vaikeaa löytää vihamielisiä ja sairaita viestejä, niitä on netti pelottavan pullollaan.
– Henrik Illikainen

Jotenkin tahtoisin uskoa, että asiattomaan nettikommentointiin voisi vaikuttaa. Tällä tavalla, konkretisoimalla ihmisten nettikommentit liikkuvaksi kuvaksi, me Tiisun kanssa ainakin yritämme.

Tällainen julkinen kannanotto voi suututtaa, mutta sitä ei tulisi pelätä, jos on valmis keskustelemaan aiheesta ja avoin eri kannoille. Valitettavasti aina muut eivät ole siihen valmiita. Aggressiivinen nettikulttuuri onkin johtanut siihen, ettei uskalleta tehdä julkisia kannanottoja, sillä joku voi suuttua ja kaikkihan tietävät, mitä somessa suuttuminen tarkoittaa.

Ei kuitenkaan tulisi alistua pelolle vaan uskaltaa käydä keskustelua asiallisesti ja toimia esimerkkinä.”

Oletteko itse saaneet vihapostia?

”Emme ainakaan mitään kovinkaan ihmeellistä. Tässä ei ole mitenkään tarkoitus tuoda esille meitä nettikommentoinnin uhreina, vaikka videon lopussa näytetäänkin yksi Punk in Finland -foorumilla esitetty toive siitä, että meidät pitäisi ampua. Se tehtiin puhtaasti videon käsikirjoituksen takia, jotta saunan taakse saataisiin kaikki videolla esiintyvät tyypit. Videon yksi sanoma onkin, että mikäli vihalle antaa tarpeeksi valtaa, löytää jokainen itsensä mestauslavalta.”

Mistä nappasitte videonne esimerkit vihapuheesta? Oliko esimerkkejä vaikea löytää?

”Facebookista, eri medioiden uutisten kommenttikentistä, foorumeilta, monista eri lähteistä. Pyrimme ottamaan kommentteja muutaman viime vuoden sisältä korostaaksemme, että tämä ilmiö on ollut tapetilla viime aikoina somen yleistyessä.

Ei ollut vaikeaa löytää vihamielisiä ja sairaita viestejä, niitä on netti pelottavan pullollaan. Vaikeaa oli löytää videoon sopivia kommentteja, sille niiden oli oltava jollain tapaa käsky-, toive- tai kehotusmuodossa ja jotenkin sellaisia, että ne pystyi pukemaan liikkuvaksi kuvaksi järkevällä tavalla.”

Kommentoitteko itse hanakasti yhteiskunnallisia aiheita henkilökohtaisilla profiileillanne sosiaalisessa mediassa?

”Puhun vain itseni puolesta, mutta harvoin kommentoin yhteiskunnallisia asioita omalla profiilillani, sillä en tiedä, onko muusikon Facebook-seinä se foorumi, jolla vaikuttaa.

Yritän käyttää siihen muita väyliä, sillä omalla seinällä poliittinen keskustelu on pahimmillaan saman ideologian jakavien yksipuolista julistusta, jonka retoriikka saa helposti samat mittasuhteet epäasiallisen nettihuutelun kanssa.

Yksi suuri ongelma, joka liittyy ihmisten aggressiiviseen nettikommentointiin ja ryhmittäytymiseen on se, että monet keskustelevat politiikasta vain omilla seinillään saaden näin surullisen suppean käsityksen eri näkökulmista.

Kunkin olisi hyvä haastaa itseään oman kuplan ulkoisiin keskusteluihin.”

Minkälaisena näette nyky-Suomen keskustelukulttuurin ja ilmapiirin?

”Nyky-Suomen keskustelu on valitettavasti äänekkäimpien huutelua, jossa ei kuuntelulle suoda sijaa.

Puhutaan Suomen kahtiajaosta, joka on osittain lähtenyt liikkeelle siitä, että kaikkein äärimmäisimmät kommentit ovat saaneet pienessä maassamme sen verran näkyvyyttä, että ne ovat alkaneet jo määrittelemään koko kansan mielentilaa. Se tässä onkin pelottavinta. Tämä ei vain aiheuta kahtiajakoa valmiiksi kantansa valinneiden välille, vaan kannustaa muitakin valitsemaan puolensa.

Olisi hyvä rikkoa käsitys kahtiajakautuneesta kansasta, sillä suurin osa suomalaisista ei edes ole ilmaissut mielipidettään. Uskon, että valitettavan moni on tullut määritellyksi johonkin laumaan ryhmäpaineen alla, joko omasta tai muiden toimesta.”

Viittaatte videossanne myös ”maahanmuuttokriittisten” tahojen saamaan ryöpytykseen. Kohteleeko julkinen keskustelu mielestänne heitä epäreilusti?

”Halusimme videolla keskittyä siihen, että tämä on kaikkia ihmisryhmiä koskeva ongelma. Jokaisessa leirissä sorrutaan asiattomaan nettikirjoitteluun.

Vaikka on tekoja, jotka pitää tuomita ankarasti, niin sivistysvaltiossa kaikki ihmiset tulisi kohdata ihmisinä.
– Henrik Illikainen

Kosketinsoittajamme Antti Vuorenmaa puhui kerran tästä asiasta hyvin, että vaikka on tekoja, jotka pitää tuomita ankarasti, niin sivistysvaltiossa kaikki ihmiset tulisi kohdata ihmisinä. Oli kuinka hirveä tyyppi tahansa, häntä ei pitäisi dehumanisoida eikä sivuuttaa hänen ihmisyyttään.

Tätä valitettavasti tapahtuu suunnasta toiseen.”

Kuinka Erkki Tuomioja päätyi videollenne? Millaista hänen kanssaan työskenteleminen oli?

”Halusimme videoon mukaan myös poliitikon, sillä siinä ammatissa jos jossain saa asiatonta vihapostia. Tätä kohtausta miettiessämme mieleen pompahti kuva lenkillä olevasta Erkistä, joka joutuu kaapatuksi, onhan hän kovan tason juoksija.

Laitoimme hänelle viestiä ja kerroimme, että meidän pitäisi huputtaa hänet ja viedä saunan taakse. Toki kerroimme, mistä videossa on kyse. Hän suostui, saapui kuvauksiin juosten ja lähti kuvauksista juosten. Se oli nopea mutta siisti hetki.

Hän on mielestäni myös poliitikko, joka on esiintynyt ja keskustellut julkisuudessa asiallisesti. Toisenlaisiakin esimerkkejä on.”

Millaisen muutoksen haluaisitte nähdä Suomen julkisessa keskustelussa?

”Olisi hienoa, jos jokainen uskaltaisi ilmaista oman mielipiteensä julkisesti.

Se edellyttää sitä, että sen tekee asiallisesti.”

Lisää luettavaa