”Lämpimyyttä!” – Björk lähetti sosiaalisessa mediassa terveisensä ja kertoi ilouutisia faneille

Seuraajaa laulajan Vulnicura-albumille ei tarvinne odottaa enää kauaa!
3.8.2017 10:49

Björkin läheinen yhteistyökumppani Andrew Thomas Huang kertoi alkuvuodesta Faderille islantilaislaulajan työstäneen seuraavaa pitkäsoittoaan jo hyvin pitkälle. Eikä mies puhunut palturia, sillä jatkoa Vulnicura-albumille sekä levyn akustiselle versiolle on tulossa pikemmin kuin arvaammekaan: Björk nimittäin julkaisi some-kanavissaan faneilleen tervehdyksen, jonka mukaan uusi levy on aivan nurkan takana.

”Olen todella innoissani saadessani kertoa teille, että uusi albumini julkaistaan todella piakkoin. Lämpimyyttä!” Björk kuittaa terveisensä.

Levyn nimeä, kappalelistoja tai tarkempaa julkaisuajankohtaa ei vielä ole julkisuuteen kerrottu, mutta eiköhän lisätietoja tipu aivan piakkoin. Innokkaimmat voivat kuitenkin jo ennakkotilata levyn Björkin verkkokaupasta niin cd- kuin vinyyliversiona.

Henkilön Björk (@bjork) jakama julkaisu

Lisää luettavaa