Lars Ulrich kertoo ritariksi lyömisen tulleen hänelle täysin puskista: ”Minut väijytettiin”

Lars Ulrich muistelee lupsakkaa tilaisuutta, jossa mies lyötiin yllättäen ritariksi.
18.6.2017 18:47

Metallica-rumpali Lars Ulrich lyötiin jokin aika sitten ritariksi synnyinmaassaan Tanskassa. Kunniasta otettu rumpalimestari muisteli hengeltään yllättävänkin epävirallista tilaisuutta lämpimästi Dallas’ 97.1 The Eaglen haastattelussa.

– Englannissa rituaaliin kuuluu miekat, polvistuminen ja muuta, mies toteaa. Tanskassa tilaisuus on hieman rennompi. Mutta maassa asuu viisi miljoonaa ihmistä, eikä täällä tapahdu sen kummempia, joten onhan tämä hienoa ja olen todella otettu kunniasta.

Ulrich hehkuttaa myös Tanskan kruununprinssi Frederikiä ja uumoilee tarvitsevansa hevosen uuden arvonimensä oheen.

– Kruununprinssi, joka on todella viileä jäbä, oli pukeutunut farkkutakkiin. Minut väijytettiin. En edes tiennyt, että tälläistä oltiin puuhailemassa. Mutta hänellä oli farkkutakki, minulla oli valkoinen paita, ja hän alkoi yhtäkkiä puhua jostakusta, joka oli tehnyt paljon Tanskan eteen, mikä oli hienoa, kunnes tajusin hänen puhuvan minusta. Siellä ei ollut miekkoja tai mitään. Nyt olen kuitenkin virallisesti Dannebrogin ratsastaja, joka viittaa Tanskan lippuun. Joten seuraavaksi minun täytynee hommata hevonen… sehän tästä nyt puuttuu. Tarvitsen hevosen mitalini kaveriksi.

– Niin hassulta kuin se kuulostaakin, niin onhan se nyt hienoa. Mieti nyt, räkänokkainen metallibändin rumpali saa moisen kunnianosoituksen osakseen. Se on aika hurjaa. Olen erittäin onnellinen ja ylpeä. Ja kuten sanoin, Tanska on pieni maa, joten onhan se jo siksikin erityisen siistiä.

Lisää luettavaa