Lars Ulrich: Some Kind Of Monster oli typerä idea

20.7.2010 16:52

Metallican rumpali Lars Ulrich on kertonut sydneyläiselle Herald Sun -lehdelle uusimmasta tunnelmistaan muun muassa runsaasti mielipiteitä herättäneestä Some Kind Of Monster -dokumenttielokuvasta (2004). Metallicahan sai elokuvan filmaamisen aikoihin muun muassa ryhmäterapiaa.

– Elokuva on täysin eristyksessä kaikesta todellisesta. En käsitä, miten pystyin elämään vuosia sellaisessa kuplassa. Useat suositut muusikot ovat toki kokeneet jotakin samanlaista, mutta he ovat olleet tarpeeksi viisaita, eivätkä ole tuoneet ongelmiaan koko maailman ihmeteltäväksi, Ulrich sanoo ja jatkaa:

– Aina kun näen vaikkapa Noel Gallagheria, hän heittelee minulle vittuillessaan onelinereita tuosta elokuvasta!

Metallica on parhaillaan keikkatauolla. Yhtyeen lähes täysin loppuunmyyty kiertue Australiassa ja Uudessa-Seelannissa käynnistyy syyskuun puolivälissä. Melbournessa 21.11. soiva konsertti on puolestaan viimeinen World Magnetic -kiertueen keikka.

– Sen jälkeen raahaan perseeni kotiin ja pidän lomaa ainakin puoli vuotta.

Aikaisemmin kesällä soineet Big Four -keikat saavat Ulrichin mukaan puolestaan "mitä luultavimmin jatkoa", mutta aikaisintaan kesällä 2011 tai vasta vuoden 2012 aikana.

www.metallica.com

Lisää luettavaa