Lars Ulrich: Uusi Metallica-albumi tulee valmiiksi kesän aikana

28.5.2016 09:33

Metal Forces -lehden haastattelema Metallica-rumpali ja moottoriturpa Lars Ulrich kertoo uuden Metallica-albumin tulevan valmiiksi kesäkuussa. Mutta eri asia on, koska se saadaan julkaistua.

– Olemme tulossa musiikillisen luomistyön loppuvaiheeseen. Kesäkuussa me istumme alas ja alamme pohtia muita yksityiskohtia: mitä biisejä levylle tulee, mikä levyn nimeksi laitetaan ja miten aiomme jakaa tuotoksemme maailmalle, Ulrich toteaa, muttei lupaa levyn ilmestyvän kauppoihin vielä tämän vuoden puolella, vaikka onkin asian suhteen toiveikas.

– Mikäli levy ei tänä vuonna ilmesty, se ei johdu siitä, etteikö se olisi valmis. Siihen liittyy siinä tapauksessa jokin kosminen syy, jonka vuoksi on viisaampaa lykätä julkaisua ensi vuoteen. Mutta valmiiksi se tulee joka tapauksessa tänä kesänä.

Metallica on tehnyt jatkoa vuoden 2008 Death Magneticille bändin päämajassa Kaliforniassa. Äänityspuolen on hoitanut edellisen levyn tapaan Greg Fidelman.

– Greg on tehnyt hullun lailla hommia ja todella laittanut sydämensä ja sielunsa peliin, Ulrich kehuu Fidelmania.

Lisää luettavaa