Legendaosastoa sieltä grooveimmasta päästä – Vanilla Fudge tulee kesällä Suomeen!

3.5.2016 10:17

Vanilla Fudgen nimi ei välttämättä kaikille nuoremman sukupolven edustajalle sano paljoakaan, mutta sitä suuremmalla syyllä kehoitamme etsiytymään tuon puoli vuosisataa sitten perustetun hard rock -legendan levyjen äärelle. Ja sen jälkeen todennäköisesti löydättekin itsenne keikalta.

Vanilla Fudge nimittäin saapuu Helsingin Nosturiin 12.6. Todistusaineiston perusteella kovassa vedossa oleva bändi pitää sisällään yhä kolme 60-luvulla mukana ollutta kivijalkaa: kitaristi Vince Martell, laulaja-urkuri Mark Stein ja rumpaliguru Carmine Appice. Basisti Pete Bremy on uudempaa verta.

– Odotamme innolla ensimmäistä Suomen keikkaamme. Me tulemme rokkaamaan ja pitämään hauskaa. Itse olen aikaisemmin käynyt Suomessa ja viihtynyt aina erittäin hyvin, Carmine Appice toteaa.

Muun muassa Led Zeppeliniä, Deep Purplea ja Yesiä inspiroineen, jossain psykedelisen rockin ja esi-hevin välissä seikkailleen yhtyeen suurin hitti oli rockaava versio Holland-Dozier-Holland-ikivihreästä You Keep Me Hangin’ On (1967). Monta muutakin omaperäistä coveria yhtye teki 1960-luvun lopulla, kuten useammankin The Beatles -luennan. Yhtye teki ensimmäisessä elämässään vuosina 1967-69 peräti viisi pitkäsoittoa, joille mahtuu toki myös paljon hienoja originaaleja.

Nosturin ohjelmapäällikkö Mika “Nixon” Nikula on yhtyeen tulosta innoissaan.

– Vanilla Fudge tulee olemaan yksi tämän vuoden kovimmista keikoista. On hienoa tarjota päästä isännöimään tämän tason legendoja Helsingissä. Suomalainen Wikipedia kertoo yhtyeen toimineen ainoastaan vuosina 1960-1970. Joku voisikin nyt päivittää sinne, että bändi toimii edelleen ja soittaa paremmin yhteen kuin koskaan.

No, onneksi englanninkielisessä Wikipediassa on tietoa vähän perusteellisemmin.

Tästä vähän esimakua tulevasta:

Vanilla Fudge
12.6.2016 Nosturi
Liput: 4.5.2016 kello 09 alkaen Ticketmasterista

Soundi toimii keikan yhteistyökumppanina.

Lisää luettavaa