Levy-Eskot täyttää 20 vuotta – Äänilevyjen erikoisliike juhlii merkkipäivää konsertin merkeissä

2.5.2017 11:32

Joensuun Levy-Eskot täyttää tänä syksynä pyöreitä vuosia. Maija Hakalan, Tomi Riionheimon ja Kimmo Suomalaisen vuonna 1997 perustama äänilevyjen erikoisliike juhlii pitkää taivaltaan syyskuun alussa kaupalle tärkeiden artistien voimin.

Joensuun Kerubissa lauantaina 2. syyskuuta vietettävät juhlallisuudet korkkaa Teosto-palkittu Mikko Joensuu, joka julkaisee Amen-levytrilogiansa päätösosan kesäkuun alussa. Joensuun jälkeen lavalle nousevat laulaja Emma Salokoski yhdessä kitaristi Jarmo Saaren (Filmtet, ZetaBoo, XL) kanssa.

– Esiintyvien artistien lisäksi illan aikana käydään läpi levykaupan vaiheita ja muistellaan menneitä, Levy-Eskojen nykyinen yrittäjä Tommi Piipponen kertoo.

Lisää tietoa 20-vuotisjuhlasta löydät tapahtuman Facebook-sivuilta eli täältä. Soundi onnittelee pyöreistä vuosista!

Lisää luettavaa