Linkin Park Suomeen, Metallica Lappiin?

2.2.2011 11:28

SuomiTV:n tietojen mukaan megakokoinen amerikkalainen Linkin Park saapuu Suomeen A Thousand Suns -maailmankiertueellaan. Uutisen mukaan Linkin Park jatkaa lahden yli Suomeen Tukholman-keikkansa jälkeen, joka soi 14. kesäkuuta.

Yhdysvaltain-kiertueella parhaillaan oleva Linkin Park soitti Seinäjoen Provinssirockissa kesällä 2008 ja Porin Sonispheressa kesällä 2009.

Metallican mahdollinen keikka Lapissa on puolestaan enemmän suunnitteluasteella. Lapin Kansa kertoo kyläkauppias Sampo Kaulasen suunnitelmasta, joka kuulostaakin melkoiselta.

– Metallican arvioitaisiin vetävän Tunturi-Lappiin 50 – 60 000 kuulijaa. Pelkästään bändin romppeita varten konserttipaikalle suunnistaisi 40 rekka-autoa. Olisi konsertti minkä tahansa tunturin rinteessä, ei väki pääsisi omin kyydein vähintään 10 kilometriä lähemmäksi konserttia, joten ihmisten liikutteluun on laskettu tarvittavan useampi sata linja-autoa, lehti kirjoittaa.

Idea konsertista syntyi kaverin nähtyä unen, jossa Metallica soittaa Ylläksellä. Lehti jatkaa: 

– Idea on myös edennyt. Rapakon takana jääkiekkoa pelaava Janne Niinimaa on luvannut ottaa suoraan yhteyttä Metallicaan ja Hjallis Harkimo on yhteydessä vanhaan kaveriinsa, joka on aikaisemmin hommannut Suomeen suurimmat konsertit. Kaikki konserttiin liittyvä olisi ammattilaisten vastuulla.

Jos Metallica ei tule, niin kintaat eivät menisi tiskiin.

– Sitten katsotaan joku toinen. Kun rima on nostettu Metallican tasolle, niin samalla tasolla pysytään.

Huomautettakoon nyt ainakin sen verran, että hevifanaatikko Janne Niinimaa pelaa kiekkoa nykyään Ruotsissa.

Lisää luettavaa