Luultavasti loistavinta lavaspiikkausta ja räyhää miesmuistiin – Stam1na vauhdissa Saksassa ja Suomessa

6.5.2017 13:07

Stam1nan metallimestareiden kevät alkaa olla pulkassa, vaikka Turussa raikuukin vielä tänään 6. toukokuuta.

Viides toukokuuta Stam1na tarjosi maailmanluokan toimitustaan Tampereen loppuunmyydyllä Klubilla, ja siitä löytyy näytteitä esimerkiksi täällä ja täällä.

Välillä kamera joutui etsimään laulajakitaristi Antti Hyyrystä ympäri salia. No, yllätys!

Joitakin päiviä sitten Stam1na esiintyi Saksassa, esimerkiksi näinkin raivokkaasti.

Jäätävät välispiikit olivat Stam1nan taattuun ja tuttuun tyyliin tietenkin viimeisen päälle kohdallaan, vai mitä ja mitä? Suomessa spiikkitoimitus oli ehkä aavistuksen… no, hillitympää.

Osa Stam1nan Euroopan-keikoista tapahtui Eläkeläisten kanssa ja siitähän se riemu repesi – eräänkin Kai Hahdon kanssa.

Suureksi iloksemme Antti ”Hurdl” Hyyrynen pureutui joihinkin yllä mainittuihin aiheisiin myös lyhyen haastattelun myötä. Olkaapa hyvät.

Lisää luettavaa