Luvassa maailmanmusiikkia, joogamusiikkia ja heavy metallia? – Mastodon julkaisi juuri hämmentävimmän albumipromon miesmuistiin

22.1.2017 17:18

Yhdysvaltalainen rock-pumppu Mastodon kiusoittelee fanejaan tuoreella, tänä vuonna julkaistavaksi aiottua albumia ennakoivalla teaser-videolla. Taattuun Mastodon-tyyliin pätkä ei liikoja tulevasta paljasta, jos nyt ylipäätään yhtään mitään – ja sekin vähä saattaa olla lopulta jotain aivan muuta, kuin mitä lopulta käsiimme saamme.

Videolla kasvojensa osalta sensuroitu ja muutetulla äänellä puhuva yhtyeen jäsen kertoilee kuitenkin tulevasta materiaalista muun muassa seuraavaa: ”En voi puhua siitä. Äänitämme musiikkia. Erilaista musiikkia. Maailmanmusiikkia. Heavy metallia. R&B:tä. Kelttiläistä musiikkia. Tanssittavaa musiikkia. Istuttavaa musiikkia. Joogamusiikkia. Musiikkia kaikenlaisten harjoitteiden taustalle. Sen kaltaisia juttuja.” Asia harvinaisen selvä!

Albumilla on miehen mukaan myös nimi ja julkaisupäivämäärä tiedossa, mutta hän ei, luonnollisestikaan, voi niitä tässä yhteydessä jakaa kanssamme.

Voit katsoa tämän kaikkineen melkoisen hämmentävän pätkän alta.

Lisää luettavaa