Maija Vilkkumaa valmistelee uutta albumia | Soundi

Maija Vilkkumaa valmistelee uutta albumia

Yli 350000 albumia myynyt laulaja/lauluntekijä Maija Vilkkumaa työskentelee parhaillaan uuden pitkäsoiton kimpussa. Kyseessä on Maijan ja hänen yhtyeensä viides studioalbumi. Levyn ensimmäinen single Suojatiellä lähtee radiosoittoon perjantaina 13.6. Kappale julkaistaan digitaalisesti maanantaina 16.6. ja cd:nä puolestaan 18.6. Vilkkumaan uusi albumi ilmestyy näillä näkymin 1.10.

- Olemme tuottaneet bändin kanssa kaksi edellistä studiolevyämme itse. Ensimmäiset kaksi syntyivät puolestaan tuottaja Janne Lehdon kanssa, joka oli myös bändin jäsen. Nyt halusimme mukaan ulkopuolisen tuottajan ja keskustelujen tuloksena päädyimme Riku Mattilaan. Onneksemme hän suostui, artisti kertoo.

Vilkkumaalle tuleva kesä on ensimmäinen "keikaton" suvi kymmeneen vuoteen.

- Eilen aloitimme koko albumin nauhoitukset. Tuntuu taas todella inspiroivalta alkaa hommiin. Meillä on bändi, joka on tehnyt yhdessä töitä vuosia ja hitsautunut tiukasti yhteen.

www.maijavilkkumaa.net

Tähän liittyvät jutut

Meidän Soitin kerää soittimia niitä eniten tarvitseville

Tiedätkö paikkoja, joissa tarvitaan virikkeitä, musiikkia ja tekemistä ihmisille, joilla on halu soittaa, mutta soittimet puuttuvat? Meidän Soitin -projekti kerää ehjiä ja toimivia bändisoittimia ja jakaa niitä eniten tarvitseville.

Maija Vilkkumaalla muutokset mielessä

Yli kymmenen vuotta toiminut Maija Vilkkumaan yhtye jää keikkatauolle kesäkiertueen jälkeen. Kolmen kuukauden mittainen kierros jää näillä näkymin bändin viimeiseksi.

Maija Vilkkumaa laulaa vaihteeksi englanniksi

Äidinkielellä niin Tarharyhmässä kuin omassa yhtyeessäkin tulkinnut ja tulkitseva Maija Vilkkumaa on mukana Luke Whittenin Comes And Goes -pitkäsoitolla. Kiekko ilmestyy 9. maaliskuuta.

Kirosäkeet tuo sanoittajia esiin

Haminalainen pienkustantamo Idiootti tuo maaliskuussa markkinoille Kirosäkeet – 20 uuden suomirockin sanoittajaa -kirjan. Teoksen takana on Tuukka Hämäläinen.

Maija Vilkkumaa tolkun asialla

Maahanmuutto ja maailmanparannus... Vielä Bonon maailmanparannus. Siinä kaksi asiaa, joista pääsee hyvin harvoin lukemaan mitään tolkullista. Maija Vilkkumaa on selvästi liekeissä, sillä hänen bloginsa kaksi viimeistä kirjoitusta käsittelevät juuri näitä kahta asiakokonaisuutta. Hienosti.

Soundin demosta tähdeksi – ”Kaikkea yritettiin, että saataisiin levytyssopimus.”

Soundissa on julkaistu demoarvioita vuodesta 1988 lähtien. Demosetämme ovat vuosien mittaan sanoneet painavan sanansa tuhansista c-kaseteista, cd-levyistä ja muista näytteistä. Seuraavilla sivuilla demopalstalla esiintyneet muusikot muistelevat uransa alkuvaiheita.

Juhannusfestivaalit myötätuulessa

Juhannuksen rock- ja popfestivaalit ovat sujuneet suhteellisen hyvin, ainakin yleisölukujen valossa. Eräs keskikesän suurista rockfestivaaleista eli Himosfestival kokosi yhteen yli 40 000 juhlijaa. Saksalaisten Scooterin ja The Baseballsin ohella lavoilla nähtiin vain suomalaisia nimiä.