Marilyn Manson löysi uuden rumpalin – nyt sai nuori kaveri elämänsä tilaisuuden

19.6.2019 08:56

Marilyn Manson on pestannut kokoonpanoonsa uuden rumpalin. Mansonin vanha aisapari Gil Sharone erosi yhtyeestä aiemmin tänä vuonna, ja nyt Manson ilmoittaa sosiaalisessa mediassa, että uusi perkussionisti on nimeltään Brandon Pertzborn.

Onko tuttu kaveri? Jos ei, niin älä välitä, ei ole vielä monille muillekaan. Blabbermouthin mukaan vasta 24-vuotias Pertzborn on toiminut toistaiseksi lähinnä nimekkäiden muusikoiden keikkakokoonpanoissa, sessiomiehenä tai tuuraajana. Hän on soittanut Black Flagin kiertueella, ja viime vuonna hän toimi Dave Lombardon sijaisena Suicidal Tendenciesin keikalla. Pertzborn on työskennellyt myös muun muassa Corey Taylorin kanssa.

Lisätietoja herrasta löytyy miehen verkkosivuilta. Marilyn Manson kiertää tänä vuonna Rob Zombien kera pitkin Yhdysvaltoja. Alapuolella on vielä Mansonin lyhyt & ytimekäs Twitter-päivitys rumpalismiehestä.

Lisää luettavaa