Master Of Pulpets! Soundin uuden tulokaspalkinnon voittaja on Litku Klemetti

Sanna "Litku" Klemetti on vuoden 2016 Tarkkailuluokka-palstan mallioppilas ja täten ansainnut ensimmäisen Master Of Pulpets -diplomin.
8.12.2016 11:59

Soundin myöntämän Master Of Pulpets -tulokaspalkinnon ensimmäinen voittaja on Litku Klemetti. Vuosittain jaettavalla tunnustuksella halutaan nostaa esiin uusia lahjakkuuksia suomalaisen rockin erittäin vireästä aluskasvillisuudesta.

Sanna ”Litku” Klemetti on vuonna 2016 herättänyt huomiota ja saanut ylistystä Tuntematon Numero -yhtyeen kanssa tehdyn Horror ’15 -albumin ja ahkeran keikkailun myötä. Tammikuussa ilmestyy soololevy Juna Kainuuseen.


– Mitä vittua? Mulle? Mitä?

Litku Klemetti, oikealta nimeltään Sanna Klemetti (s. 1987), on juuri kuullut tulleensa valituksi Soundin vuoden tulokkaaksi. Soundin toimituskunnasta koostuva palkintoraati painotti valinnassa artistin aktiivisuutta ja tulevaisuuden näkymiä, mutta ennen kaikkea musiikin laatua.

– Mä en saa koskaan mitään palkintoja, Klemetti sanoo ja katsoo hieman vaivaantuneena jyväskyläläisen baari Vakiopaineen ikkunasta ulos.

Kuhmosta lähteneellä ja sittemmin jyväskyläläistyneellä lauluntekijällä on ollut kiireinen vuosi. Keväällä ilmestyi Litku Klemetti & Tuntematon Numero -yhtyeen debyyttilevy Horror ’15, jonka punkin diy-asenteella soitettu iskelmärokki teki moneen vaikutuksen. Sen jälkeen yhtye on keikkaillut ahkerasti ympäri Suomea, esimerkiksi Flow’ssa.

– Kyllä se vaati sitä, että olin täällä Vakiopaineessa vuosikaudet soittamassa kaikilla ihmeellisillä bändeillä. Se oli ihan jättimäinen juttu itselle, kun alkoi saada keikkoja Jyväskylän ulkopuolelta – että oli keikka jossain Tampereen O’Harasissa, se oli ihan uskomaton juttu. Sen valossa näyttäytyy absurdilta, että oltiin jossain Flow’ssa. Kyllä me tällä bändillä haluttiin ihmisten kuulevan tästä, että keikoilla käy muitakin kuin ne kymmenen jyväskyläläistä kaveria.

Klemetillä on soolouransa ja Tuntematon numero -yhtyeen lisäksi myös kaksi muuta yhtyettä, Mäsä ja Zorse. Työn alla on myös musiikkitieteen väitöskirja.

Kaiken muun lisäksi Litkun kalenterissa on kiireettömänä projektina yhteislevy Se-yhtyeen Yarin kanssa. Keväällä Tuntematon Numero tekee myös Yarin kanssa keikkoja soittaen Se-yhtyeen materiaalia.

– Yarin tapaaminen on kyllä yksi tämän vuoden positiivisia juttuja. Tutustuin häneen Vakiopaineessa joskus viime kesänä. Vaihdettiin nimmareita ja sitten ruvettiin stormaamaan biisejä Facebookissa. Meidän bändillä on ollut sellainen ajatus, että meidänhän pitäs olla Yarin taustabändi ja ehdotin sitä sille, mutta se oli ensin vähän varautunut. Sit jossain vaiheessa Yari oli vaan, että noh, pitäskö ruveta sittenkin.

Haastattelu: Arttu Seppänen

Lue pidempi Litku Klemetti -haastattelu Soundista 11/2016, joka ilmestyy perjantaina 9.12.

Litku Klemetin Tarkkailuluokka-juttu löytyy täältä.


Mikä Master Of Pulpets?

Master Of Pulpets on Soundin uusi vuosittainen tulokaspalkinto, joka myönnetään Tarkkailuluokan mallioppilaalle.

Soundi-lehden Tarkkailuluokka-palstalla esitellään joka kuukausi 1-2 lupaavaa tulokasta. Lisäksi tuoreita nimiä nostetaan esiin viikoittain nettisivujen Nuoret ja raikkaat -palstalla sekä Demoefektissä. Soundin avustajista koottu asiantuntijaraati kokoontuu vuoden lopussa päättämään kuluneen vuoden parhaan tulokkaan.

Voittajalle jaettavan diplomin on taiteillut Ville Pirinen.

Lisää luettavaa