Vuosi 1986 oli merkittävä niin Metallican kuin myös koko metallimusiikin historiassa. Master of Puppets, yhtyeen kolmas albumi, on aikakautensa ja genrensä parhaita levyjä ja nosti Metallican uran aivan uudenlaiseen nousuun.
Master of Puppets äänitettiin loppuvuodesta 1985 Kööpenhaminassa Sweet Silence -studiossa. Metallican managerit ja Lars Ulrich olivat puhuneet Geddy Leen kanssa tuottajapestistä, mutta yhtye meni studioon lopulta Flemming Rasmussenin kanssa. Rasmussen oli tuottanut jo bändin edellisen levyn Ride The Lightningin (1984).
Master of Puppets myi kolmessa viikossa 300 000 kappaletta, ja levy pysyi 72 viikkoa Billboard 200 -listalla. Ilman radiosoittoa ja musiikkivideoita.
Levy kategorioidaan usein thrash metaliksi, mutta se yksin ei riitä kuvaamaan albumin monipuolisuutta. Yhtye soitti edelleen myös nopeasti kaahaten (Battery, Damage Inc., Disposable Heroes), mutta myös hitaasti ja raskaasti (The Thing That Should Not Be, Leper Messiah).
Pahimmat thrash- ja speed metal -puritaanit pyörittelevät päätään nimikkokappaleen akustisessa väliosassa ja viimeistään instrumentaalikappale Orionin rauhallisessa bassosoolo-osiossa, jossa basisti Cliff Burton pääsee loistamaan niin säveltäjänä kuin soittajana.
Master of Puppets julkaistiin 3. maaliskuuta, ja se myi kolmessa viikossa 300 000 kappaletta pysyen 72 viikkoa Billboard 200 -listalla. Ilman radiosoittoa ja musiikkivideoita.
Levyn myötä Metallica lyöttäytyi Ozzy Osbournen lämmittelijäksi tämän Pohjois-Amerikan-kiertueelle. Joissain keikkapaikoissa Metallica oli jo yhtä suosittu, ellei suositumpi kuin pääesiintyjä. Kesällä yhtye suuntasi Eurooppaan ja soitti festivaaleilla, muun muassa Pihtiputaan Saapasjalkarockissa 5. heinäkuuta 1986.
Metallican Euroopan-kiertueen toisella osuudella syksyllä yhtye koki kenties uransa merkittävimmän käänteen ja varmasti suurimman tragedian. 26. syyskuuta Tukholman-keikan jälkeen bändi matkasi bussilla kohti kiertueen seuraavaa etappia Kööpenhaminaa. Lähellä Ljungbyta keikkabussi joutui onnettomuuteen, joka vaati basisti Cliff Burtonin hengen. Burton oli kuollessaan 24-vuotias.
Master of Puppetsista on sittemmin tullut eräs eniten heavy-genreen vaikuttaneista levyistä, ja sitä pitävät arvossa niin muusikot kuin kuuntelijat. Harvassa ovat ne ”paras albumi” -äänestykset, joiden top kolmeen ei Master of Puppets yllä.
Vuonna 2006 Metallica juhlisti levyn 20. juhlavuotta esittämällä albumin kokonaisuudessaan Escape from the Studio -kiertueellaan. Vuonna 2014 By Request -kiertueella puolestaan fanit saivat äänestää jokaisen keikkakaupungin settilistan, ja tuolloin Helsingin Sonispheressä puolet Master of Puppets -levyn kappaleista äänestettiin soitettavaksi.
”Muistan, kuinka aggressiiviselta ja rajulta musiikki kuulosti”
Merkkipäivän kunniaksi kysyimme muutamilta kotimaisilta artisteilta heidän suhteestaan Metallicaan ja Master Of Puppets -levyyn. Koska metallimuusikot ovat päässeet puhumaan levystä jo useaan otteeseen, kysyimme kommentteja vaihteeksi kevyemmän popin ja rockin edustajilta.
Scandinavian Music Group. Melasniemi on joukosta se, joka katsoo väärään suuntaan.
Joel Melasniemi (Scandinavian Music Group)
Puppets oli täydellinen farkkuliiviparivaljakko Anthraxin kanssa.
– Joel Melasniemi
– Master of Puppets assosioituu minulla vahvasti roolipeliminiatyyrien maalaamiseen, landekesiin ja serkulta äänitettyihin c-kasetteihin. Se oli vielä osa lapsen fantasiamaailmaa ja leikkiä eikä väline kapinalle maailmaa vastaan.
– Aiempaan tuotantoon en oikein päässyt kiinni, ja jo huumorittoman ja tympeän …And Justice For Allin myötä suhteeni yhtyeeseen viileni merkittävästi. Mutta Puppets oli täydellinen farkkuliiviparivaljakko Anthraxin kanssa.
Samae Koskinen. Kuva: Miikka Pirinen
Samae Koskinen
– Ensimmäisen kerran tutustuin tähän mestariteokseen samana vuonna, kun se ilmestyi. Äitini työkaverin poika äänitti kasetin, jonka toisella puolella oli Master of Puppets ja toisella Motörheadin Iron Fist. Olin kahdeksan. Muistan, kuinka aggressiiviselta ja rajulta kasetilta tuleva musiikki kuulosti, enkä minä sitä oikein uskaltanut edes kuunnella. Siihen aikaan kuuntelin lähinnä Iron Maidenia ja Kissiä, ja tämä energia oli yksinkertaisesti liikaa.
– Mutta viiden vuoden päästä tilanne oli toinen. Harjoittelin nuottikirjasta kaikki levyn riffit ja jopa osan sooloista. Levystä oli kasvanut suuri suosikkini, ja se oli minulle yksi tärkeimmistä äänitteistä yläasteen kynnyksellä.
Vein Metallica-albumin divariin heti sen ilmestymispäivänä ja vaihdoin sen Napalm Deathin Suffer the Childreniin, enkä ole katunut päivääkään.
– Samae Koskinen
– Aloituskaksikon täydellisyys, The Thing That Should Not Ben lohduttomuus, Sanitariumin heleys, b-puolen timantit Disposable Heroes ja Damage Inc. Hetfieldin äänestä on kateissa kahta ensimmäistä levyä vaivannut teinimäisyys, ja riffit ja rakenteet ovat huippuja läpeensä. Ulrichin omalaatuinen aikakäsitys tekee yhtyeen soitosta uniikkia.
– Mielestäni Ulrich on aivan turhaan tulilinjalla, kun rumpaleita arvostellaan. Koko Metallican olemus perustuu hänen ja Hetfieldin yhteistyöhön. Nykyajan klikinkuuntelijoilla on siitä touhusta paljon opittavaa.
– Metallica näytteli suurta roolia elämässäni ”mustaan levyyn” saakka. Sen tuoma pettymys toimi itselläni suurimpana innoittajana tutustua raskaampaan musiikkiin. Vein Metallica-albumin divariin heti sen ilmestymispäivänä ja vaihdoin sen Napalm Deathin Suffer the Childreniin, enkä ole katunut päivääkään.
– En ole nähnyt bändiä livenä kertaakaan, mikä harmittaa kovasti. Toivottavasti tilaisuus siihen tulee ennen kuin ovat ihan mummoja.
Jarkko Martikainen. Kuva: Tomi Palsa
Jarkko Martikainen
– Kuulin Master of Puppetsia ensi kerran muistaakseni Ewon (kajaanilainen alakulttuurivaikuttaja numero yksi, sittemmin myös Euthanasian basisti) luona. Koska en ollut lähtöjäni metalliliiton miehiä vaan punk-intoilija, suhtauduin aika skeptisesti raskaaseen metalliin. Mutta kuultuani siedätyshoitona esimerkiksi Metallican Kill ´Em Allia, oli todettava, että siinä oli poikkeuksellisen lupaava ensilevy. Ja Ride the Lightningia kuunnellessa ymmärsi, että kyseessä on ajan oloihin nähden todella vahva näyttö.
– Master of Puppets olikin sitten kaikkien aiempien lupausten kiteytymä, hallittua kaahaamista ja hienosyisempää, klassisempaa säveltaidetta niputettuna.
Master of Puppetsin kautta oppi yhtä ja toista siitä, miten laulurakenteita voi jäsennellä. Ja ettei tarvita perinteikkäitä “singlekappaleita”, vaan ne voivat olla 6-, 7- tai 8-minuuttisiakin teoksia.
– Jarkko Martikainen
– Jos pitäisi miettiä lempikappalettani levyltä, niin yhteen valintaan olisi vaikea lopettaa, kun levyn laulujen ansiot ovat niin erilaiset. Kaahaamisjaoksen parhaat ovat Battery ja Damage, Inc., mutta sävellys-, sovitus- ja soittotaideteoksina muun muassa nimikappale ja The Thing That Should Not Be ovat tavallaan parhaita. Miksei myös Orion. Kyseessä on kuitenkin levy, joka on nimenomaan kokonaistaideteos, ei singlekooste.
– Puppets on toiminut minulle innostajana. En revennyt edes Metallican myötä metallipääksi, niin että olisin tahtonut soittaa juuri sillä tavalla, mutta Master of Puppetsin kautta oppi yhtä ja toista siitä, miten laulurakenteita voi jäsennellä. Ja ettei tarvita perinteikkäitä “singlekappaleita”, vaan että ne voivat olla sellaisia kuin tällä levyllä: 6-, 7- tai 8-minuuttisiakin teoksia.
– Kuuntelin albumia taannoin pariin kolmeen otteeseen useampien vuosien tauon jälkeen. Vaikka yhtye on onnistunut toisin tavoin myöhemminkin, on MOP minun korviini tuon edelläkävijä-keksijänelikon paras levy: innostunut, sopivasti vuolas ja täynnä mielenkiintoisia lauluja.