Master Of Pulpets on selvillä – Vuoden 2017 tulokas on Vesta

Soundin toimittajakunnasta koostettu viisas Master Of Pulpets -raati päätyi tänä vuonna valinnassaan Vesta Burmaniin.
16.11.2017 11:02

Helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä Vesta saa tänä vuonna Soundin myöntämän Master Of Pulpets -tulokaspalkinnon. Modernilla ja persoonallisella tyylillä suomirockin ja -popin jatkumoon itsevarmasti asteleva 23-vuotias Vesta Burman on kohonnut kuluvan vuoden aikana lupaavimmaksi uudeksi artistiksi. Vestan vetovoima on ollut helppo todistaa erityisesti keikoilla, ja menneenä kesänä Vesta hurmasi muun muassa Ilosaarirockin Soundi-lavalla sekä Flow-festivaalilla.

Vesta on julkaissut toistaiseksi vasta muutaman singlen, sekä vieraillut esimerkiksi Pyhimyksen ja Töölön Ketterän singleillä. Hän viimeistelee parhaillaan keväällä 2018 ilmestyvää debyyttialbumiaan tuottaja Jori Sjöroosin (PMMP, Magenta Skycode) kanssa.

– Olen jo pitkään ajatellut, että sitten kun rupean tekemään tätä, niin kyllä yleisö löytää mut, Vesta toteaa huomenna ilmestyvän Soundi-lehden kansijutussa.

– Siitä asti, kun aloin tosissani tehdä tätä, mä olen vain tehnyt. Ja sitten se on myös mennyt aika kivuttomasti.

Vesta on 17.11. ilmestyvän Soundi-lehden kannessa.

Musiikin tekemisen suurimmaksi osaksi itsekseen opetellut Vesta kutsuu itseään ”lyriikkamuijaksi”, ja tekee musiikkiaan teksti edellä. Vahvojen tekstien ansiota onkin se, että keikalla yleisö seuraa Vestan esiintymistä fanaattisesti eläytyen. Hän on huomannut sen itsekin.

– Onhan se aika hurjaa, kun mä olen kuitenkin vain tavallinen ihminen. Olen miettinyt hirveästi myös sitä, että mulla on artistin vastuu siitä, mitä mä voin ja en voi sanoa.

– Kun mun musa on tosi alastonta ja raadollista, niin jengi tulee ihan haavat auki kertomaan, miten se on auttanut heitä käsittelemään elämää.

Soundi-lehden Master Of Pulpets -tulokaspalkinto myönnetään vuosittain sen hetken lupaavimmalle tulokkaalle. Voittajan päättää Soundin toimituskunnasta koostuva ammattilaisraati. Ensimmäinen Master Of Pulpets -tunnustus myönnettiin joulukuussa 2016 Litku Klemetille. Voittajalle annettavan diplomin on taiteillut Ville Pirinen.

Lisää luettavaa