Megadeth-pomo harmittelee parjattua 90-luvun levyään: ”Jos sitä olisi kutsuttu Dave Mustaine Projectiksi, kaikki rakastaisivat sitä”

2.4.2017 13:51

Megadethin vuonna 1999 julkaiseman Risk-albumin nuiva vastaanotto vaivaa orkesterin pomomies Dave Mustainea edelleen, vielä näin 18 vuoden jälkeenkin. Blabbermouth kertoo laulaja-kitaristin muistelleen levytyssessioita äskettäin ei-niin-kovin lämpimissä merkeissä. Mies haki syitä epäonnistumiseen niinkin kaukaa kuin vuoden 1994 Youthanasia-sessioista, joissa tuottaja Max Norman tarkkaili kappaleiden tempoja metronomilla.

”Niin käy, kun tuotantotiimi puuttuu kaikkeen ja jollakulla on kontrolli kappaleiden nopeuteen ja kaikkeen niiden tekoon liittyvään”, mies toteaa. ”Koska levyn tempo on… Hän sanoi avaimen hittien tekoon olevan 120 iskun per minuutti tienoilla. En olisi yllättynyt, jos kuuntelet Youthanasian metronomin kanssa ja huomaisit useiden kappaleiden kulkevan juurikin 120 iskussa per minuutti. Se oli osasyy sille, että halusin uudelleenmiksata ja -masteroida tuon ajan levyt. Palautimme osan kappaleista alkuperäisiin tempoihinsa, joista monet olivat levyversioita nopeampia. Ne tuntuivat paremmilta, hidastettuina te tietysti kuulostivat raskaammilta, mikä oli hienoa, mutta tietty nopeus täytyy lisätä yhtälöön, mikäli mielii tuottaa Megadeth-musiikkia.”

”Juuri tästä syystä Riskin vastaanotto oli mitä oli, koska ihmiset odottivat nopeaa thrash-jyystöä. Jos sitä olisi kutsuttu Dave Mustaine Projectiksi, kaikki rakastaisivat sitä. Mutta koska levyn kannessa komeili Megadeth, kaikki odottivat Megadethiä. Se oli minun mokani. Minun olisi pitänyt tehdä siitä soololevy. Mutta koska bändin jätkät olivat paikalla, se olisi ollut todella epäkunnioittavaa heitä kohtaan.”

Lisää luettavaa