Megadeth ylensi kiertuerumpalin bändin vakituiseksi jäseneksi

15.7.2016 08:55

Soilworkista tuttu rumpali Dirk Verbeuren on viime kuukausina toiminut Megadethin kiertuerumpalina. Verbeuren on tuurannut Chris Adleria, joka on ollut kiireinen oman bändinsä eli Lamb Of Godin kanssa.

Verbeuren on ilmeisesti vakuuttanut kyvyillään Dave Mustainen ja kumppanit sen verran hyvin, että Verbeurenista on tehty yhtyeen vakituinen rumpali, kerrotaan bändin julkaisemassa tiedotteessa.

– Suuret kiitokset Chrisille hänen panoksestaan sekä Dirkin suosittelusta ja esittelystä. Toivotamme Dirkin lämpimästi tervetulleeksi, toteaa Mustaine.

– Oli suuri kunnia olla osa suosikkibändiäni ja auttaa heidät takaisin huipulle. Asiaan ei liity riitoja tai muuta draamaa, vaan Megadeth yksinkertaisesti ansaitsee täysiaikaisen rumpalin, enkä minä voi olla kahdessa paikassa samaan aikaan, kommentoi Chris Adler.

Chris Adler paikkasi Megadethissa kymmenen vuotta soittaneen Shawn Droverin tämän lähdettyä pari vuotta sitten. Adler soitti rummut Megadethin viimeisimmällä Dystopia-levyllä ja kiersi bändin mukana aina, kun Lamb Of God -kiireiltään ehti.

Megadeth kiertää parhaillaan Eurooppaa, jonka jälkeen yhtye suuntaa Etelä-Amerikkaan.

Lisää luettavaa