”Jos ei löydy estettä, sallitaan myöhemmät päättymisajat kautta linjan” – Melu ei ole ulkoilmakonserttien suurin haitta

Kiintiöpäivien sijaan Helsingissä sallittaisiin kategorisesti arkisin kello 23 ja viikonloppuisin kello 24 asti kestävät tapahtumat
18.3.2016 09:32

Helsingin kaupunki uudisti ulkoilmakonsertteja koskevia linjauksiaan alkuvuodesta. Linjaukset perustuvat aiempien vuosien kokemuksiin, sekä syksyllä 2015 tapahtumapaikkojen lähistölle kohdistetun asukaskyselyn tuloksiin.

Linjauksessa esitettiin tärkeimmille tapahtumapaikoille kello 22:n jälkeen päättyvien tapahtumien kiintiöt. Linjaukset koskivat Suvilahden, Tukkutori-Teurastamon, Kyläsaaren, Kaisaniemen, Hietaniemen ja Kaivopuiston tapahtumapaikkoja.

Eilen julkistettiin Helsingin ympäristökeskuksen päätökset seitsemää ulkoilmatapahtumaa koskien. Muun muassa Sideways, Tuska ja Weekend Festival saavat toimia kello 24 saakka, ja Flow Festival päättyy perjantain ja lauantain osalta vasta kello yhdeltä yöllä.

Helsingin kulttuurikeskuksen kulttuurijohtajan Stuba Nikulan mukaan tällä jaolla mennään seuraavat pari vuotta, jonka jälkeen arvioidaan tilannetta uudelleen. Silloin on mahdollista poistaa kiintiöt kokonaan ja sallia kautta linjan arkisin kello 23 ja viikonloppuisin kello 24 asti soittaminen.

– Arviointi tulee perustumaan samankaltaiseen asukaskyselyyn, joiden perusteella helpotuksia nyt tehtiin. Viime talven kyselyssähän katujen roskaaminen, parkkipaikkojen vähyys ja porttikonkeihin kuseskelu koettiin melua häiritsevämmäksi, Nikula sanoo.

– Ideana on, että jos erityistä syytä tai estettä ei löydy, sallitaan myöhemmät päättymisajat kategorisesti arkisin ja viikonloppuisin.

Desibelirajoihin ei ole tullut muutoksia, eivätkä sitä koe ongelmana edes tuottajat, kiitos äänentoistotekniikan kehittymisen.

– Nyky-PA:t suuntaavat jo bassotaajuudetkin, joten melun hallinta on paremmin kontrolloitavissa. Myös lavaäänen tasot ovat maltillisempia kuin Ozzy Osbournen aikaan.

Päättymisaikakiintiöiden ongelmana Nikula näkee sen, että uusille tapahtumille ei ole hyvää kasvumaastoa tulla Helsinkiin, kun kiintiöpäivät on jo jaettu isommille, vakiintuneille tapahtumille.

– Lisäksi yhä yleistyvämmät ennakkokeikat arki-iltoina eivät mahdu kiintiöiden sisään. Nämä pre-keikat ovat kuitenkin promoottoreille hyvä keino jakaa kustannuksia sekä saada nimekkäitäkin esiintyjiä, jotka olisivat viikonloppukeikalle liian kalliita.

Lisää luettavaa