”Minua pelotti” – Kornin Jonathan Davis muistelee joutuneensa vaikeuksiin haukuttuaan Metallicaa

Jonathan Davis sanoo olevansa kuitenkin nykyään hyvää pataa hevijätin kanssa.
16.8.2018 08:47

Korn-nokkamies Jonathan Davis vieraili hiljattain Lead Singer Syndrome -podcast-sarjassa ja tältä tiedusteltiin, millä tavoin 1990-puolivälin musiikillinen ilmapiiri vaikutti yhtyeen alku-uran levyihin ja mitä he ajattelivat siitä, miten moni heviyhtye muutti kurssiaan ”kevyempään” suuntaan niihin aikoihin. Haastattelija käyttää esimerkkinä Metallicaa, jonka tyyli muuttui melkoisesti Loadilla (1996) ja Reloadilla (1997).

”Me emme välittäneet Metallicasta tai metallimusiikista ylipäänsä. Kaikkein metallisin bändi, joka meitä inspiroi, oli Sepultura, mutta muuten me olimme jotain aivan muuta. Pyrimme kaikin keinoin välttämään lokeroitumista metalliin ja pyörimme mieluummin vaihtoehtobändien kanssa. Emme ole metallia Metallican tai vaikka Iron Maidenin tyyliin, joten pysyimme aina kaukana kaikesta siitä”, Davis toteaa.

Korn kuitenkin lämmitteli Metallicaa juuri Load-levyn kiertueella vuonna 1996 ja Davis muistelee saaneensa hevijättiläisen vihat niskaansa lauottuaan heistä julkisuudessa vähemmän imartelevia kommentteja.

”Se oli ensimmäinen yhteinen kiertueemme ja minä sanoin jotain lehtihaastattelussa, jonka he leikkasivat irti ja levittivät ympäri keikka-areenaa. Siinä oli suora lainaus minulta: ’Pidin Metallicasta enemmän, kun he olivat miehiä’. Minua hävetti. He tulivat luokseni, että ’Puhutko meistä paskaa?’ ja minä pyytelin anteeksi. Minua pelotti. James Hetfield ja Kirk [Hammett] ja muut vaan tuijottivat minua”, Davis nauraa.

Davis lisää olevansa nykyään erittäin hyvissä väleissä bändin kanssa ja Metallica ja Korn ovatkin kiertäneet usein yhdessä myöhempinä vuosinakin. Davis myös sanoo ymmärtävänsä nyt Metallicaa ja muita soundiaan muuttaneita yhtyeitä paremmin kuin silloin 20 vuotta sitten.

”Olihan se silloin outoa, miten monet bändit pehmenivät, mutta näin jälkikäteen ajatellen olen iloinen, että he tekivät niin. Sitä kyllästyy, jos tekee aina vain samaa paskaa. He yrittivät vain kehittyä ja miettiä asioita uudelleen ja siitä nostan hattua.”

Lisää luettavaa