Motörhead-nokkamiehelle osuva kunnianosoitus: Jurakautinen peto nimettiin Lemmyn mukaan

"Uskon että hän olisi nostanut maljan Lemmysuchusille, yhdelle häijyimmistä merenelävistä mitä Maa on päällään kantanut."
9.8.2017 15:40

Edesmennyt rockikoni Lemmy Kilmister tunnettiin mukavana miehenä, mutta hänen elämää suurempi hahmonsa herätti myös kunnioitusta ja jopa pelkoa. Siksi on varsin osuvaa, että tutkijat ovat nimenneet jurakaudella eläneen, aikansa suurimman rannikolla eläneen petoeläimen Motörhead-nokkamiehen mukaan. Asiasta tiedottaa Lontoon Natural History Museum.

Lemmysuchus obtusidens, joka eli noin 164 miljoonaa vuotta sitten, on suistokrokotiileille sukua oleva teleosaurus, jota esiintyi nykyiseksi Euroopaksi muodostuneen mantereen rannikoilla. Noin 6-metriä pitkäksi kasvaneen pedon leveä kuono ja tylpät hampaat olivat kehittyneet murskaamaan kilpikonnien paksuja kuoria.

Lontoolaismuseossa säilössä olevat fossiilit kaivettiin esiin Cambridgeshiressä jo 1900-luvun alussa, mutta sen jäännöksiä on tähän päivään saakka pidetty paikalta kaivettujen muiden krokotiilien jäännöksinä. Lontoolaisen Linnean Society -tutkimusseuran tuoreissa tutkimuksissa kuitenkin havaittiin eroavaisuuksia ja fossiilien todettiin kuuluneen kokonaan eri lajille, kuin tähän saakka on luultu. Tutkimusryhmään kuulunut museon kuraattori Lorna Steel nimesi uuden lajin oman musiikillisen sankarinsa mukaan.

– Vaikka Lemmy menehtyikin vuoden 2015 lopussa, uskon että hän olisi nostanut maljan Lemmysuchusille, yhdelle häijyimmistä merenelävistä mitä maapallo on päällään kantanut, Steel kommentoi.

Mark Wittonin kuvituskuva Lemmysuchus obtusidensista.

Lisää luettavaa