Motörheadin Phil Taylor saattaa olla kuollut, mutta se ei estä häntä julkaisemasta uutta levyä

18.12.2018 11:29

Näin paukkuvat Philthy Animalin rummut haudan takaa. Motörheadissa pitkän uran tehneen ja yhtyeen klassikkolevyillä soittaneen Phil Taylorin myöhäisaikojen yhtye Little Villains aikoo julkaista debyyttialbuminsa – kolme vuotta Taylorin kuoleman jälkeen. Taylor menehtyi 11. marraskuuta 2015 maksasairauteen.

Rumpali kuitenkin ehti perustaa vuonna 2006 kitaristi James A. Childsin ja basisti Owen Streetin kanssa yhtyeen nimeltä Little Villains, joka myös äänitti puolen tunnin verran musiikkia yhdessä. Syystä tai toisesta tuotosta ei julkaistu, mutta ensi keväänä Psych Rock Records aikoo tuoda levyn kauppoihin. Philthy Lies -albumin julkaisupäiväksi on asetettu 29. maaliskuuta.

Julkaisulta esitellään nyt etukäteen Motörhead-henkinen hurjastelu nimeltä What on Earth. Kuuntele biisi alapuolelta:

Lisää luettavaa