N.W.A.:n kohuhitistä tuli mielenosoittajien tunnuskappale – Striimausmäärät lähes kolminkertaistuneet viikon aikana

Myös muun muassa Childish Gambinon, Killer Miken ja Kendrick Lamarin kappaleita on kuunneltu erityisen paljon George Floydin kuoleman jälkeen.
4.6.2020 09:33

Vuonna 1988 julkaistu, aikanaan suuren kohun nostanut N.W.A.-rapryhmän poliisiväkivaltaa suorasanaisesti vastustanut kappale Fuck Tha Police on noussut Yhdysvalloissa viime viikolla puhjenneiden mielenosoitusten ja mellakoiden epäviralliseksi tunnuskappaleeksi.

Rolling Stone -lehden mukaan Fuck Tha Police -kappaleen suoratoistokuuntelumäärät ovat viikossa nousseet noin 272 prosentilla eli lähes kolminkertaistuneet. Kappaletta kuunneltiin erityisen paljon viime sunnuntaina ja maanantaina, jolloin sitä kuunneltiin noin 765 000 kertaa, mikä on on lähes viisinkertainen määrä edellisen viikon sunnuntaihin ja maanantaihin verrattuna.

Fuck Tha Police ei ole ainoa kappale, jonka kuuntelumäärät ovat lähteneet rajuun nousuun George Floydin kuoleman jälkeen. Mielenosoitusten soundtrackiksi ovat muodostuneet esimerkiksi selvän kuuntelupiikin saaneet Childish Gambinon This Is America, Kendrick Lamarin Alright, Public Enemyn Fight The Power, Killer Miken Don’t Die ja Beyoncén Freedom.

Lisää luettavaa