Neil Young pyörsi päätöksensä ja suuntaakin Crazy Horsen kanssa tien päälle – tietyt keikkapaikat kierretään kuitenkin kaukaa

23.2.2020 21:12

Neil Young ilmoitti vasta vajaa viikko sitten, että fanien ”ei kannata odottaa mitään” tulevien konsertti- tai kiertuesuunnitelmien suhteen. Nyt mies on kuitenkin tiedottanut suuntaavansa Pohjois-Amerikan kiertueelle Crazy Horsen kanssa.

”Monet vanhoista paikoista joissa soitimme ovat mennyttä”, mies kirjoittaa neilyoungarchives-sivustollaan. ”Ne on korvattu uusilla stadioneilla, jotka tulee varata vuotta aikaisemmin, emmekä halua tehdä niin. Emme halua soittaa sillä tavoin… niinpä olemme päättäneet esiintyä vanhoilla areenoilla, emmekä uusilla korporaatioiden pystyttämillä urheiluareenoilla. Näillä suurimmaksi osaksi sieluttomissa rakennelmissa esiintyminen maksaa omaisuuden.”

”Halusimme soittaa pari kuukautta, koska meistä tuntui siltä”, mies jatkaa. ”Meille se ei ole tavallinen duuni. Emme pidä uusista säännöistä.”

”Jos etsitte meitä Crazy Horse Barn Tourilla, tulemme toivon mukaan läytymään olemassa olevilta areenoilla. Toivottavasti näemme siellä. Uutisia on luvassa melko pian!”

Lisää luettavaa