Niin kaunista, mutta niin puistattavaa – lapsikuoron esittämänä Rammsteinin äärisynkeä klassikko kuulostaa vielä alkuperäistäkin karmivammalta

2.3.2017 21:01

Saksalaisen industrial metal -jätti Rammstein on orkesteri, jonka musiikkia voisi kuvailla lukemattomin eri tavoin, mutta ”lapsiystävällisen” ei välttämättä lukeudu niihin aivan ensimmäisenä aiheen tiimoilta mieleen pulpahtaviin adjektiiveihin – eikä mikään ihme! Otetaanpa esimerkiksi nyt vaikka yhtyeen vuoden 2002 hitti Mutter, joka kertoo tarinan tieteellisestä kokeesta alkunsa saaneesta lapsesta, joka lyriikoissa punoo suunnitelmaa itsensä ja ”äitinsä” murhaamiseksi. Ei kovin hilpeää tavaraa siis.

Kyseisen kappaleen ahdistava ilmapiiri nousee kuitenkin kokonaan uuteen potenssiin, kun sen tulkitsee joukko heleä-äänisiä lapsia juhlapuvuissaan. Melkoisen hyytävää! Tuntemattomaksi jääneen kuoron esitys, joka on ehtinyt herättää somessa parin päivän sisällä runsaasti kannanottoja niin puolesta kuin vastaankin, on katsottavissa alta.

Lisää luettavaa