No jopas jotakin! – vihjaileeko death metal -veteraani Bolt Thrower kotisivuillaan kenties tuloillaan olevasta materiaalista?

11.3.2017 20:55

Viime vuonna pillit pusiin lyönyt death metal -jyrä Bolt Thrower julkaisi kuluneella viikolla varsin mielenkiintoisen päivityksen kotisivuillaan. Yhtye muistelee siinä vuonna 2015 menehtynyttä rumpali Martin ”Kiddie” Kearnsia, joka reilun 20 Bolt Thrower -vuotensa aikana ehti soittaa vain kahdella yhtyeen kokopitkällä albumilla. Kirjoituksen lopusta voisi päätellä yhtyeellä olevan suunnitelmia asianlaidan muuttamiseksi, mutta ennen virallisempia vahvistuksia lienee parempi jäädä vielä toistaiseksi odottelemaan, mitä tuleman oikein pitää. Lupauksia herättävältähän tämä kuitenkin joka tapauksessa vaikuttaa.

”Tänään olisi ollut Kiddien 40-vuotissyntymäpäivä. Tämä päivä on paitsi surun, myös muistojen täyteinen ja toivomme, että nostatte kanssamme maljan puuttuvalle ystävällemme. Saamme lohtua siitä, että hänen sukupuunsa ja perintönsä isänä jatkavat elämäänsä hänen poikiensa Leonin ja Maxin kautta. Hänen perintönsä miehenä elää puolestaan jokaisen, jolla oli ilo ja etuoikeus kutsua häntä ystäväkseen, sydämissä ja hänen perintönsä uskomattomana rumpalina elää hänen musiikissaan.”

”Valitettavasti erinäisten olosuhteiden johdosta Kiddie oli mukana vain kahdella Bolt Thrower -albumilla, vaikka ehtikin musisoida yhtyeessä 20 vuotta ja soittaa kanssamme satoja keikkoja. Me olemme paljon enemmän velkaa hänen uskollisuudestaan ja rumpaloinnistaan. Tätä velkaa alamme pian myös maksamaan… Kiddielle! BT”

Lisää luettavaa