Nouseeko ansioitunut metallisolisti eduskuntaan?

14.3.2015 11:26

KYPCK-orkesterin riveissä ansiokasta hidastelua esittävä Erkki Seppänen on lähtenyt Itsenäisyyspuolueen eduskuntavaaliehdokkaaksi. Solisti pyrkii vaikuttajaksi Pirkanmaan vaalipiiristä.

Kysytäänpä mieheltä siis muutamia oleellisia kysymyksiä.

Mitkä ovat kolme tärkeintä asiaa, joita ajaisit eduskunnassa?

– Kolme asiaa, jotka ovat mulle henkilökohtaisesti tärkeitä… No, päätösvaltaa pitäisi tuoda takaisin lähemmäs tavallisia kansalaisia, aloittamalla irtautuminen EU:sta (ETA-sopimus on ok!) ja lisäämällä suoraa demokratiaa Suomessa. Nämä ovat toki myös IPU:n päätavoitteita, Seppänen avaa.

– Finanssimarkkinoiden, suuryritysten ja uus-reaganilaisten talousoppien kannattajien haaveunien palvelemisesta olisi myös siirryttävä rationaaliseen ja ihan tavallisia palkansaajia palvelevaan, uuskeynesiläiseen talouspolitiikkaan, missä oikeasti turvataan tulonsiirroilla tämän yhteiskuntasopimuksen moraalinen selkäranka.

– Henkilökohtaisesti haluaisin nostaa esiin muun muassa tuomiot väkivaltarikoksista ja raiskauksista. Erityisesti lapsiin kohdistettuina tällaiset teot ja niistä annetut tuomiot eivät ole tällä hetkellä varmaan kenenkään oikeustajun mukaan ”oikeassa suhteessa”.

Entä mikä on pahiten pielessä tämän hetken suomalaisessa politiikassa?

– Tietysti se, että johdossa on ihmisiä, jotka palvelevat erittäin pienen ja moraalittoman ryhmän etuja, eivätkä tunnu olevan enää edes oikein kosketuksissa kansalaisten valtaosan todellisuuteen. Olen tehnyt viime vuodet 60-70 keikkaa siellä täällä ja näillä reissuilla tulee juteltua paljon ihmisten kanssa. Siellä kentällä näkee, että sitä ”epäedustettua” kansaa löytyy todella paljon. Nyt olisi mun mielestä tarjolla uusi, aidosti erilainen vaihtoehto, jonka kautta me saataisiin enemmän tätä hommaa omiin käsiin.

Entäpä musiikki? Millainen on KYPCK:n tilanne?

– Orkesterin kanssa polkaistiin Tesla-tornit humisemaan tuossa tammikuun alussa. Itsellä oli aika kova draivi päällä demojen suhteen, paljon ideanpoikasia ja pari valmista biisinrunkoakin. Lopakan (Sami, kitara) kanssa puhuin sitten puhelimessa ja herra sanoi ensin, että siellä päässä ei ole tapahtunut vielä mitään. Että kattellaan lähempänä kesää. No, kuinka ollakaan, mun raakileiden myötä Lopakan mausoleumissakin alkoi kitara murisemaan ja yhtäkkiä sieltä putkahtikin neljä uutta demoa niin kuin periskooppeja Tukholman edustalla. Eli aika hyvällä mallilla tässä edetään uuden materiaalin kanssa! Tutkitaan nyt, että mennäänkö jo tämän vuoden puolella studioon!

Laulat myös Dreamtalessa. Mitäpä yhtyeelle kuuluu?

– Dreamtalen kanssa taas on tuplalevy työn alla, joista ensimmäiseen puoliskoon on äänitetty jo rummut ja vähän muitakin soittimia. Aikataulu on parin soittajan perhesyistä venynyt ja elää oikeastaan vieläkin, mutta veikkaisin, että kesällä tämä homma saadaan valmiiksi!

Lisää luettavaa