Nyt ei muistella maanantaita – Matti Johannes Koivun uusi single ensisoitossa

19.6.2014 09:26

Matti Johannes Koivu palaa julkaisukantaan. Koivun uusi single Emme muistele maanantaita on nyt ensisoitossa Soundin netissä. Kappale on esimakua vuoden 2015 alkupuolella julkaistavalta, vielä nimeämättömältä uudelta albumilta.

Viidennellä uutta materiaalia sisältävällä studiolevyllään Matti Johannes Koivu yhdistää voimansa Emma-palkitun tuottajan Tommi Vikstenin kanssa. Muun muassa J.Karjalaisen ja Vesa-Matti Loirin levyjä tuottanut Viksten tuo uusia sävyjä Koivun musiikkiin.

 Tommi on tuonut mukaan lisää elämää ja riemua, tämä kuuluu hyvin myös Emme muistele maanantaita -kappaleessa. Mutta ei hän sentään kaikkea haikeutta ole onnistunut musiikistani poistamaan, Koivu naurahtaa.

Koivun tuorein soololevy Matti Johannes Koivu julkaistiin keväällä 2013.

Kappaleen pariin pääsee kätevästi vaikka alta löytyvältä Soundin Parasta juuri nyt -soittolistalta tai suoraan Spotifysta täältä.

Lisää luettavaa