Oulun musiikkivideofestivaaleilla palkitaan taas kotimaista osaamista – kilpailuun ilmoittautui ennätysmäärä videoita

Pumpeleita jaetaan taas 23.-27. elokuuta Oulussa.
19.7.2017 12:35

Oulun musiikkivideofestivaaleilla palkitaan jälleen kotimaisia musiikkivideoita sekä niiden tekijöitä. Tänä vuonna kilpailuun ilmoittautui ennätykselliset 400 videota, joista kilpasarjaan valikoitui yhteensä 112 videota. Kaikki videot tullaan kuitenkin esittämään festivaalien aikana: katselmusnäytökset järjestetään Snooker Timessä ja kilpasarjan videot nähdään Kulttuuritalo Valveella.

”Kotimainen musiikkivideo on teknisesti kansainvälistä huipputasoa, kuitenkin meille ominaisin symbolein. Kilpasarjoihin erottui yhdeksän teemaa, jotka jakavat teokset tämän hetken kotimaista musiikkivideokulttuuria kuvastaviin sarjoihin. Kotimaisia musiikkivideoita lähiöshamanististen lasien läpi katsoessa voi nähdä suomalaisuuden primitiiviseen ja mystiseen ytimeen”, kuvailee festivaalien taiteellinen johtaja Jaakko Mattila.

Riippumaton tuomaristo palkitsee kilpasarjan parhaimmiston Pumpeli-palkinnoin. Pääpalkintona olevan Kultapumpelin lisäksi palkitaan myös lupaavia ohjaajia (Teinipumpeli), paras kuvaus (Linssipumpeli) sekä paras jälkityö (Postpumpeli). Yleisöäänestyksen voittaja pokkaa kotiinsa puolestaan Kansanpumpelin. Vuoden 2016 Kultapumpeli myönnettiin Ezra Gouldin ohjaamalle Mikko Joensuun Warning Sign -videolle.

Vuoden 2017 kilpailusarjat löydät täältä, katselmusnäytösten videot puolestaan täältä. Musiikkivideofestivaalin muuta ohjelmistoa löydät puolestaan täältä.

Lisää luettavaa