Päivän paras: jättiläiskarhu söi hevilegendan jääkaapin tyhjäksi ja teki tarpeensa lattialle

1.7.2014 14:50

Whitesnake-liideri David Coverdalen Nevadan-talossa kävi mustakarhu. Laulaja kertoo Classic Rockille:

– Se oli niin iso karhu, että sen täytyy painaa ainakin yli kaksisataa kiloa. Karhu oli tullut sisään, avannut jääkaapin, syönyt mitä syönyt ja paskantanut jättiläismäisen läjän lattialle. Satuin tulemaan tässä vaiheessa yläkertaan ja ryhdyin keskeyttämään sen puuhia. Karhujen pelottamiseen tarkoitettu äänitorvi ei ollut käsillä, joten karjuin niin paljon kuin keuhkoistani lähti. Onneksi karhu muisti tien ulos, muusikko sanoo.

Yhdysvalloissa Lake Tahoen alueella sijaitsevan Coverdalen talossa on aikaisemminkin käynyt karhuja, sillä mies törmäsi näihin nälkäisiin jättiläisiin, siis face-to-face, ensimmäisen kerran jo kesällä 2007.

 

Lisää luettavaa