Palataan taas Guns N’ Rosesiin – ensi vuosi on kuulemma ”kiireinen”

28.8.2015 21:36

Kuten Soundikin äskettäin kertoi niin Gunnari-pomojen (Axl Rose ja Slash) välit ovat hieman yllättäen lämmenneet.

Tästä uutisestahan on kulunut vasta muutamia päiviä, mutta kaiken maailman GNR-sivustot ja sosiaalisen median saitit ovat jo ehtineet spekuloida klassisen GNR:n paluulla vaikka millä mitalla.

Virallisia tiedotteita ei ole lähetetty suuntaan eikä toiseen, mutta comebackin puolesta puhuvia vihjeitä löytyy senkin edestä.

Yleensä hyvin sisäpiirin asioista perillä oleva That Metal Show -juontaja Eddie Trunk sanoo, että Slashin edustajien mukaan ”kitaristin viimeisimmät kommentit on otettu pois asiayhteydestään”. Tämä tarkoittaa yleensä sitä, että kommentit osuvat juuri asian ytimeen.
Managementin mukaan Slash ei myöskään tee lainkaan haastatteluja vähään aikaan. Trunk myös lisää olevansa sitä mieltä, että ”klassisen GNR:n paluu tapahtuu jossakin vaiheessa”.

Australiassa on taas liikkeellä huhu, jonka mukaan Guns ’N Rosesin klassinen kokoonpano toimisi ensi vuoden Soundwave-festivaalin pääesiintyjänä.

Nykyinen (ja tällä hetkellä ainoa) GNR-kitaristi Richard Fortus puolestaan sanoo tuoreessa haastattelussa, että ”Guns ’N Rosesin ensi vuodesta näyttää tulevan todella kiireinen”. Fortus ei tietenkään ole osa klassista Guns ’N Rosesia, mutta silti…

No, jäämme odottamaan uusia käänteitä. Ja comebackin virallista vahvistumista.

Lisää luettavaa