Pannaan tai painu vittuun, laulaa Brian & Helvetin peruna – ennakkokuuntelussa kummallisen punk-duon debyytti

Tässä se nyt on: levy, joka oli Warner Musicille liian roisi jaeltavaksi. Suomen Musiikki -yhtiön julkaisema Brian & Helvetin peruna -kokoonpanon Rantalomalle Syyriaan on Sallan ja Miron matka maailman ympäri -kokoonpanosta tutun Miro Palokallion ja ”hillittömänä seksipommina tunnetun” Kata Laakson räväkkä punk-hurjastelu, jolla kaksikko haluaa tehdä asiat ”nopeammin, paremmin ja ennen kaikkea munakkaammin” kuin muut.

Niinpä levyltä löytyy sellaisia herkkiä slovareita kuin Sakkolihaa, Pannaan tai painu vittuun ja Haluan saada turpaan. Nämä olisivat vielä menetelleet, mutta albumin nimi oli lopulta Warnerille liikaa ja jättiyhtiö tiputti levyn jakelulistoiltaan,

Levyn julkaisua juhlistetaan keikalla Poopstock-festivaaleilla Helsingin Lepakkomies-baarissa virallisena julkaisupäivänä 26. lokakuuta. Soundin välityksellä voi kuitenkin ottaa tuntuma julkaisuun jo ennalta, joten pistäpä alapuolelta levy soimaan. Asenteesta täydet pisteet!