Päteväksi todetut metallimiehet perustivat grungebändin – Kuuntele ensimmäinen näyte

Asialla muun muassa Amoralista ja For The Imperiumista tutut miekkoset.
7.10.2015 11:34

Ja näin on herran vuonna 2015 syntynyt Suomeen uusi grungebändi! Ensimmäisen näytteensä juuri julkistanut Alcyona Sky on Amoral-liideri Ben Varonin uusi bändi, jossa vaikuttavat herran lisäksi laulaja Micko Hell (Denigrate, Million Dollar Beggars), rumpali Rale Tiiainen (The Black League, Ancara) sekä bassotaituri Jyri Helko (For The Imperium, Warmen).

Ben Varonin oli tarkoitus pitää biisintekotaukoa Amoralin uusimman Fallen Leaves & Dead Sparrows -albumin jälkeen. Mutta minkäs teet, kun biisejä vain syntyy.

– Yllätyin itsekin siitä, kuinka useampikin kappale syntyi kuin itsestään lyhyen ajan sisällä. Ja kun ne eivät mielestäni kuulostaneet Amoralilta, aloin leikitellä ajatuksella sivuprojektin perustamisesta, Ben kertoo ja kuvailee materiaalia ysärigrungen ja 70-lukulaisen fiilistelyn yhdistelmäksi.

Alla soiva Long Time Coming on ensimmäinen näyte ensi vuonna ilmestyvältä pitkäsoitolta.

Alcyona Sky aloitti treenaamisen talvella 2014 ja albumin äänittäminen aloitettiin seuraavana kesänä.

– Levyn purkittaminen livenä samassa huoneessa kasvotusten ja vielä tuollaisella tahdilla oli mahtava kokemus. Siinä tosiaan näkee näiden jätkien tason, ja se inspiroi minuakin laittamaan parastani.

Ja kuten usein väliaikaisiksi tarkoitettujen projektien kanssa käy, yhden albumin mittaiseksi tarkoitettu Alcyona Sky suunnittelee jo toista pitkäsoittoa.

Myös lavalle on päästävä. Alcyona Skyn ensimmäinen keikka soi 11.12.2015 Helsingin On The Rocksissa.

Facebook.com/AlcyonaSky

Lisää luettavaa