Paula Vesala yllättää: Uusi levytyssopimus

1.10.2014 12:11

Warner Music -levy-yhtiön alaisuuteen on perustettu uusi alamerkki Etenee records, jonka ensimmäiset kiinnitykset ovat Paula Vesala, Juno ja Stig.

Etenee Recordsin perustajana ja toimitusjohtajana toimii DJPP eli Perttu Mäkelä.

– Sain idean levy-yhtiön perustamisesta puolisen vuotta sitten. Suunnitelma eteni nopeasti ja sain ”talliini” artisteja, joiden kanssa olen työskennellyt jo pidempään. Olen tehnyt jo monta vuotta yhteistyötä esimerkiksi Paulan, Junon ja Stigin kanssa, joten tuntui luonnolliselta jatkaa yhteistyötä myös tällä tavalla, Mäkelä sanoo.

Lisää luettavaa