”Pilottina sinun tulee olla mahdollisimman näkymätön” – Bruce Dickinson avartaa lentämisen ja rock-kukkoilun eroja

26.3.2017 16:02

Harvalla meistä on vastaavanlaista kosketuspintaa vertailla stadionit täyttävän rockbändin keulamiehenä kukkoilun ja jumbojetin pilottina toimimisen eroja, kuin multilahjakkaalla Iron Maiden -solisti Bruce Dickinsonilla. Mies kertoileekin Wales Onlinelle vastikään myöntämässään haastattelussa toimenkuvien olevan pitkälti toistensa täysiä vastakohtia.

”Lentämisessä tyydytys saadaan itse työn hoitamisesta, mutta livenä esiitymisen tyydytys tulee ulkoapäin, kaikkien niiden sinua katsovien ihmisten näkemisestä”, laulajalegenda selventää. ”Lentokoneessa kaikki on sisäistä. Jos sinulla on matkustajia, kukaan ei huuda, että ”Vau, sehän oli hienoa!” He ajattelevat vain loppupäiväänsä. Pilottina sinun tulee viedä heidät turvallisesti perille ja olla mahdollisimman näkymätön. Se sopiikin minulle mainiosti, sillä se on täysi vastakohta esiintymiselle.”

Lisää luettavaa