Princen, Justin Timberlaken ja Patti LaBellen rumpalina soittanut John Blackwell Jr., 43, on kuollut

R.I.P. John Blackwell Jr. 9.11.1973 – 4.7.2017
5.7.2017 09:00

Pitkän linjan sessiorumpali John Blackwell Jr. on kuollut. Suru-uutisen kertoi Blackwellin vaimo Yaritza Instagramin välityksellä. Aiheesta uutisoi Billboard.

43-vuotiaalta Blackwelliltä löydettiin vuosi sitten aivokasvain, jonka vuoksi tämä muun muassa menetti vasemman kätensä ja jalkansa toiminnan alkuvuodesta. Blackwellille perustettiin nopeasti aivokasvaindiagnoosin jälkeen GoFundMe-varainkeruukampanja, jolla kerätään lahjoituksia kattamaan korkeat hoitokulut.

Kolmevuotiaana rumpujen soiton aloittanut Blackwell opiskeli soittamista kuuluisassa Berkleen musiikkiopistossa, kunnes liittyi funkyhtye Cameoon vuonna 1995. Kolme vuotta kestäneen pestin jälkeen hän liittyi Patti LaBellen taustayhtyeeseen, jonka jälkeen hänestä tuli Princen The New Power Generation -yhtyeen rumpali vuonna 2000. Princen komppaajana Blackwell toimi lopulta 12 vuotta ja hänen soittoaan voi kuulla muun muassa vuonna 2003 julkaistuilla N.E.W.S.-albumilla sekä Live at the Aladdin Las Vegas -live-dvd:llä. Ahkera sessiomuusikko oli myös mukana Justin Timberlaken FutureSex/LoveSounds-levyn (2006) kiertueella.

Lisää luettavaa