Popularisoituminen jurppii – punkin lähettiläiden poika aikeissa polttaa kuuden miljoonan arvosta jäämistöä

"Se, että punk saa juhlavuotenaan kuningattaren virallisen siunauksen, on pelottavin koskaan kuulemani asia."
16.3.2016 01:58

Punk vaikuttaa voivan hyvin yhä vuonna 2016. Tyylisuunnan keskeisinä vaikuttajina 1970-luvulta alkaen toimi pariskunta, jonka muodostivat Sex Pistols- ja New York Dolls -manageri Malcolm McLaren ja muotisuunnittelija Vivienne Westwood. Kuinka ollakaan, nyt valokeilaan on noussut vuonna 2010 menehtyneen McLarenin ja Westwoodin poika Joe Corré, jonka on kerrottu olevan aikeissa polttaa arviolta kuuden miljoonan euron arvoisen punk-muistoesineistönsä Camdenissa marraskuun 26. päivänä.

Miksikö?

Koska tuolloin juhlitaan punkin 40-vuotispäivää (Sex Pistolsin Anarchy In The U.K. -singlen julkaisupäivä) ja koska Corrén mielestä punkin popularisoituminen ja lajin saama yleinen hyväksyntä on yksiselitteisesti sietämätöntä. Miehen inhon kohteiksi ovat joutuneet niin elokuvainstituutti (BFI), kirjasto, design-museo, nykytaideinstituutti (ICA), museo, valokuvagalleria (The Photographers’ Gallery), Rough Trade -levymerkki kuin Roundhouse-konserttiareenakin. Mainitut tahot kun ovat mukana pitkin poikin Lontoota levittäytyneessä 40th Anniversary Of Punk -hössötyksessä.

– Se, että punk saa juhlavuotenaan kuningattaren virallisen siunauksen, on pelottavin koskaan kuulemani asia — vaihtoehtokulttuurista on tullut valtavirran omaisuutta — muutosta ajavan liikkeen sijaan punk on nykyään kuin mikäkin museoesine tai tribuuttibändi, Corrén kerrotaan muotoilleen.

Mikäli se Corrésta on kiinni, 2016 saattaa olla uusi 1976:

Yleinen paha olo velloo nyt kaikkialla, turtuneisuus vallitsee. Turtuneisuutta seuraa tyytyväisyys; ihmiset eivät enää tunnista omaa ääntään. Vaarallisinta on, että he ovat lakanneet taistelemasta sellaisten asioiden puolesta, joihin uskovat. He ovat luovuttaneet. Meidän on räjäytettävä kaikki paska vielä kerran.

Kuten ilmoitettua, paska siis aikoo räjähtää 26.11. Camdenissa. Joe Corré on toivottanut kaikki äänensä vielä tunnistavat tervetulleiksi liittymään seuraansa ja tuomaan mukanaan tuhottaviksi omat punk-kokoelmansa.

Mitenhän, olisiko loppupeleissä enemmän punk liittyä, vai olla liittymättä?

Lisää luettavaa