Rajusta sairaudesta toipunut Elton John vertaa aikalaisiaan MTV-sukupolveen: ”Onneksi ehdimme ensin, sillä me olimme oikeita artisteja”

25.5.2017 20:30

Rajun sairauden kourissa viime aikoina kärvistellyt laulajalegenda Elton John palasi parrasvaloihin vierailemalla Cannesin elokuvajuhlilla julkistamassa Youtube-videokilpailun, jonka tarkoituksena oli luoda uusia visuaalisia tarinoita miehen klassikkokappaleiden säestettäviksi, voittajatyöt. Etelä-Amerikan kiertueellaan harvinaisen bakteeri-infektion saanut John joutui taudin uuvuttamana viettämään kaikkiaan kaksi yötä tehohoidossa sekä perumaan huhti- ja toukokuulle suunnitellut Las Vegasin esityksensä.

Nyt oloaan Ultimate Classic Rockin mukaan ”erittäin hyväksi” kuvaillut Rakettimies vertasi lehdistötilaisuudessa musiikkivideoista puhuessaan aikalaisiaan ns. MTV-sukupolven taiteilijoihin.

”Me olimme ennen MTV-sukupolvea ja onneksi ehdimme ensin, sillä me olimme oikeita artisteja. MTV-sukupolvi toi mukanaan ihmisiä, jotka tekivät vain videoita. Musiikista lähti silloin paljon taiteilijuutta pois.”

Mies kuitenkin ylisti musiikkivideoita taidemuotona sekä niiden roolia musiikin tehostamisessa.

”Visuaalisuus, olkoon kyse sitten maalauksista, piirustuksista, filmistä tai videosta, tehostaa musiikkia. Voit päästää mielikuvituksesi valloilleen – voit sukeltaa sen syvyyksiin. Luovuuden tulevaisuus piilee selvästi yhteistyössä, taiteen ja teknologian yhdistämisessä ja on ollut aivan mahtavaa vapauttaa työmme seuraavan sukupolven luovien lahjakkuuksien käyttöön, sekä saada jakaa tämä prosessi koko maailmalle Youtuben välityksellä.”

Lisää luettavaa