Levyt ovat kuin lapsia, ei niitä voi laittaa paremmuusjärjestykseen. Nyt kuitenkin laitetaan. Soundi.fi:n uudessa sarjassa tunnetut suomalaiset artistit puhuvat suunsa puhtaaksi omista studioalbumeistaan. Mikä levy oli hyvä, mikä paras ja milloin ei oikein luistanut. Miksi ei? Entä mitkä ovat tekijöiden omat suosikkibiisit kultakin kiekolta? Tämäkin selviää. Ensimmäisenä sanaisen arkkunsa avaa kuusi pitkäsoittoa soolourallaan julkaissut Anssi Kela. Ole hyvä Anssi: Rankkaa rakkaasi.
1. Anssi Kela (2013)
– Nummela on albumi, jolle urani rakentuu, mutta tämä levy pelasti sen. Löysin itseni artistina uudestaan ja uskalsin ensimmäistä kertaa laittaa levylle vähän hölmöjä ja aikaisemmin kiellettynä pitämiäni juttuja. Vapautuminen myös välittyy levyllä. Tämän tekeminen oli hauskaa.
Suosikkibiisini: Levoton tyttö
2. Nostalgiaa (2015)
– Omassa mielessäni niputan kaksi uusinta albumiani tuplalevyksi, joten ne ovat peräkkäin myös tällä listalla. Kuljin Nostalgiaa-albumilla vielä pidemmälle siihen taloon, jonka oven avasin edellisellä levyllä. Tällä albumilla on vahvin näyttö siitä, mihin pystyn laulajana, muusikkona ja tuottajana. Tinkimätöntä materiaalia.
Suosikkibiisini: Kuolleen miehen kitara
3. Aukio (2009)
– Halusin viedä tarinankerronnan niin pitkälle kuin mahdollista, joten kirjoitin koko albumin mittaisen kertomuksen. Tiesin tätä tehdessäni, ettei ratkaisu olisi ehkä kaupallisesti voitokas, mutta lauluntekijänä minun oli kuljettava tämä tie. Olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen. Aukion tunnelmassa on jotain taianomaista.
Suosikkibiisini: Loukussa
4. Nummela (2001)
– Syntymän hetki. Olin tehnyt lauluja vuodesta 1986 lähtien, mutta vasta Nummelan biisejä kirjoittaessani löysin oman ääneni. Olin siitä huolimatta tekijänä ja artistina vielä täysin raakile, ja levyä seurannut suosio jarrutti kehitystäni. Levy on monilta osin hyvin kömpelö ja kokonaisuutena hajanainen, mutta ehkä juuri nämä tekijät lisäsivät sen viehätysvoimaa. Jälkikäteen tarkasteltuna yllättävän synkkä albumi.
Suosikkibiisini: Nummela
5. Suuria kuvioita (2003)
– Nummelan seuraajaa tehdessäni tiesin vain, mitä en halunnut tehdä: uutta Nummelaa. Levyn ensimmäinen sinkku olikin radioiden kauhuksi nimikappaleen muodostama seitsenminuuttinen Crazy Horse -pastissi. Visioni ei tällä levyllä ollut välttämättä kristallinkirkas, mutta siitä huolimatta albumilla on paljon vahvoja biisejä. Yksityiselämässä myrskysi tätä tehdessä ja se kuuluu kappaleilla. Tämä on Nummelaan verrattuna henkilökohtaisempi levy.
Suosikkibiisini: Uudet autot
6. Rakkaus on murhaa (2005)
– Tämä näyttäytyy kymmenen vuoden jälkeen minulle jonkinlaisena välityönä. Suosioni oli muutamassa vuodessa pudonnut ja tilannetta oli vaikea ymmärtää. Minulle ei ollut täysin selvää, millainen artisti oikeasti haluaisin olla. Punainen lanka oli kateissa. Siitä huolimatta kyseessä ei mielestäni ole lainkaan huono levy. Vaikka sijoitankin tämän listan viimeiseksi, niin allekirjoitan ylpeänä koko tuotantoni. Omasta mielestäni olen aina tehnyt hyvää musaa. Välillä yleisö on ollut kanssani samaa mieltä, välillä ei.
Suosikkibiisini: Rakkaus on murhaa
Näin. Vertailun vuoksi: Spotifyssa eniten suosiota vuosien varrella keränneet Anssi Kela -kappaleet.