Ritchie Blackmore ja Deep Purple eivät mahdu Rock and Roll Hall of Fame -seremoniassa saman katon alle

19.2.2016 12:34

Ritchie Blackmore julkaisi sosiaalisessa mediassa viestin koskien Deep Purplen Rock and Roll Hall of Fame -seremoniaa. Kun yhtye nyt vihdoin ja viimein saadaan ansaitsemalleen paikalle rockin aikakirjoihin, suunnitteli bändin kulta-aikojen kitaristi Blackmorekin ilmaantumista paikalle. Vaan eipä taidakaan onnistua.

Blackmoren mukaan hän oli käynyt keskusteluja juhlapaikalle saapumisesta, kun Hall of Famen johtaja oli ilmoittanut Deep Purplen nykyisen managerin Bruce Paynen todenneen, ettei ex-kitaristilla ole mitään asiaa paikalle.

”Niinpä Ritchie ei osallistu seremoniaan. Hän kiittää sydämestään kaikkia häntä äänestäneitä faneja”, tiedotteessa mainitaan lopuksi.

Deep Purplen kauan kaivattu Hall of Fame -kiinnitys ei mene muutenkaan aivan mutkitta. Classic Rockin mukaan laulaja Ian Gillan arvosteli järjestäjiä siitä, että bändin nykyiset jäsenet Steve Morse ja Don Airey on jätetty pois kunniakirjoista.

Lisäksi vuonna 1968 kasatun yhtyeen perustajajäseniin kuulunut basisti Nick Simper harmitteli, ettei hänellekään ole kutsua ilmaantunut. ”Luulin, että Hall of Fameen kiinnitetään kaikki bändin jäsenet, niin nykyiset kuin menneet. Ei kai sitten”, Simper tokaisi TeamRock-sivuston haastattelussa.

Lisää luettavaa