Robert Trujillo sanoo pitävänsä henkilökohtaisesti huolta, ettei seuraavaa Metallica-levyä tarvitse odottaa kahdeksaa vuotta

30.12.2016 21:50

104.9 The Wolf -radiokanavalla haastateltavana piipahtanut Metallica-basisti Robert Trujillo sanoo olevansa edelleen tuoreimman, marraskuussa julkaistun Hardwired… To Self-Destruct -levyn jäljiltä niin täynnä energiaa ja ideoita, ettei malta odottaa pääsevänsä jo seuraavan levyn kimppuun.

– Ensimmäinen luova kokemukseni Metallicassa oli Death Magnetic, ja tämä levy oli siitä seuraava askel. Ja olen nyt jo inspiroitunut sitä seuraavaan askeleeseen, jos tiedät mitä tarkoitan. Luomistyö tuntuu hyvältä ja oikealta, varsinkin kun meillä on Greg Fidelmanin kaltainen tuottaja remmissä, Trujillo hehkuttaa.

– Olen kuullut monen sanovan, että tämä on soundeiltaan yksi Metallican parhaista levyistä ja olen siitä samaa mieltä. Siitä on meidän soiton lisäksi kiittäminen Fidelmania, joka keskittyy nimenomaan soundiin ja osallistuu levyn jokaiseen vaiheeseen. Olen nimittäin ollut tekemässä sellaisiakin levyjä, joissa tuottaja lähettää avustajansa hoitamaan ”vähemmän tärkeitä” äänityksiä. ”Ette te tarvitse minua bassoraitojen kanssa, antaa avustajan hoitaa”. Fidelman vaati hoitaa kaiken itse.

Innostunut Trujillo lupaa pitää henkilökohtaisesti huolta, ettei fanien tarvitse odottaa seuraavaa levyä yhtä kauan kuin Hardwiredia. Death Magneticin ja Hardwiredin välillä kun ehti vierähtää kahdeksan vuotta.

– Toki tässä välissä me teimme elokuvan ja levyn Lou Reedin kanssa sekä muutamia mielenkiintoisia kiertueita, joilla muun muassa soitimme Black-albumin kokonaisuudessaan. Joten okei, menihän tässä aikaa mutta emme me sillä välin laiskotelleet yhtään. Tässä vaiheessa uraa ja tässä iässä on mielestäni tärkeää haastaa itseään.

Lisää luettavaa