Rokin ilosanomaa valkokankaan täydeltä – The Who ja The Wall -konsertit elokuvateattereissa

10.9.2015 10:23

Missasitko The Whon 50-vuotisjuhlakonsertin Lontoon Hyde Parkissa viime kesäkuussa? Ei hätää, sillä pääset mukaan juhlatunnelmaan keskiviikkona 7. lokakuuta, kun konserttitaltiointi esitetään erikoisnäytöksenä ympäri Suomen valikoiduissa elokuvateattereissa.

Liput ovat jo myynnissä elokuvateattereissa ja niiden verkkokaupoissa. Kaksituntista Live In Hyde Park -konserttia esitetään mm. Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Oulussa, Seinäjoella, Tampereella ja Turussa.

The Whota odotellessa isolla ruudulla nähdään Pink Floyd -mies Roger Watersin massiivisen The Wall -kiertueen taltiointi, josta Soundi uutisoi taannoin. The Wall -esitys onkin aivan ovella eli 29. syyskuuta.

Molemmat konsertit tuo Suomeen kotimainen levitysyhtiö StoryHill, jonka spesialiteetti on erikoisnäytösten tuominen perinteisen elokuvan rinnalle. Yhtiö on tuonut valkokankaille muun muassa Musen ja Cheekin konsertit sekä Kurt Cobain ja PMMP -dokumentit.

Lisää luettavaa