Saaga Ghost-yhtyeestä ja sen jäsenistä jatkuu – Nyt äänessä on Papa Emeritus -hahmon alkuperäinen luoja

Pelle "Peter" Hällje ei ole kuitenkaan osana Tobias Forgea vastaan nostetussa kanteessa.
16.6.2017 10:57

Ruotsalaisen Ghost-yhtyeen ympärillä on käynyt viime aikoina kuhinaa muutenkin kuin pelkästään musiikillisten asioiden vuoksi. Naamioissa esiintyvät nimettömät ”riviaaveet” ovat vaihtuneet tiheään tahtiin ja osa vanhoista muusikoista syyttää nokkamies Tobias Forgea, joka myös Papa Emerituksena tunnetaan, epäoikeudenmukaisesta kohtelusta sekä maineen ja mammonan epätasaväkisestä jaosta.

Entisten jäsenten jättämän kanteen mukaan Tobias Forge ei ole myöskään kehittänyt Papa Emeritus -hahmoa itse, vaan konseptin kehitti ensimmäisenä omilla kasvoilla julkisuuteen tulleen riviaaveen Martin Persnerin ystävä Pelle ”Peter” Hällje. Ruotsalaisen Barametal-sivuston haastattelema Hällje kertoo kehitelleensä idean Papa Emerituksesta jo vuoden 2005 tienoilla, jolloin osa Ghostin jäsenistä esiintyi vielä Magna Carta Cartel -nimen alla. Näihin lukeutuivat muun muassa Persner ja Forge.

”Persner oli yksi harvoista, joille esittelin hahmon, koska pidimme tiiviisti yhteyttä ja Magna Carta Cartelin musiikki kiinnosti minua. Tobbe soitti myös silloin tällöin bändissä, mutta häntä minä en tuntenut. Mutta Martin siis tiesi Papa Emerituksesta ja esitteli idean Tobbelle”, Hällje muistelee.

”He taisivat molemmat ymmärtää, että se oli heidän tarvitsemansa puuttuva palanen, jolla he saisivat Tobben silloisesta Ghost-ideasta mielenkiintoisen. Ennen sitä se oli vain mystinen bändi, joka sekoitti rokkaavia biisejä tyypillisiin metallilyriikkoihin ja jolla oli muutamia seuraajia MySpacessa. Niinpä Martin kysyi minulta, saisiko hän käyttää hahmoa ja kehittää sitä edelleen Ghostissa ja annoin heille luvan.”

Hällje sanoo pitäneensä tiedon julkisuudelta piilossa Persnerin vuoksi, koska halusi antaa tämän selvittää bändin sisäiset ongelmat rauhassa. Hällje itse ei ole mukana Forgea vastaan jätetyssä kanteessa, muttei ole yllättynyt, että ongelmat ovat kärjistyneet siihen pisteeseen, että niitä selvitellään oikeusteitse.

”Olen aina tiennyt, ettei Tobbe ole koskaan kohdellut muita reilusti. Hän on aina ollut askeleen edellä ja hoitanut kaikki bisnesasiat. En kuitenkaan ymmärrä, miten hänen kaltaisensa strategisti on päästänyt homman tähän pisteeseen. Hänen olisi pitänyt tietää, että näin tulee ennen pitkää tapahtumaan.

Lisää luettavaa