Saamme ilmeisesti kuulla hyvin, hyvin pian, miltä kohuttu RATM-johdannainen Prophets of Rage kuulostaa

31.5.2016 23:05

Mysteerisen Prophets of Rage -projektin salat on avattu. Kysymyksessä on siis käytännössä Rage Against the Machine, jossa Zack de la Rochan tilalla räppäävät Public Enemyn Chuck D ja Cypress Hillin B-Real.

Ryhmän ensimmäinen keikkakin on ilmoitettu ja soitetaan itse asiassa heti tänään. Ryhmä nousee läntisen Hollywoodin Whisky a Go Go -klubin lavalle nyt 31. toukokuuta. Ja tiedättehän, mitä se merkitsee: pian Youtube on pullollaan kaikenmoisia fanivideoita, joista voi tutkailla, miltä yhtye käytännössä kuulostaa.

Bändin settilista koostuu Rolling Stonen haastattelun mukaan sekä Rage Against the Machinen, Public Enemyn että Cypress Hillin biiseistä. Haastattelun perusteella saa vaikutelman, että Tom Morello halusi alun perin kasata Ragen uudelleen Yhdysvaltain vaalivuotta häiriköimään, mutta solisti Zack de la Rocha ei halunnut mukaan. Niinpä oli tehtävä ns. angusyoungit ja hoidettava kuvioihin uusia kasvoja. Basisti Tim Commerford tosin huomauttaa saaneensa De la Rochan siunauksen uudelle projektille.

Yhtyeen jäsenet eivät kerro sen kummempia suunnitelmia tulevaisuuden varalle, mutta huhuja kiertää: yhden mukaan bändi soittaisi protestikeikan republikaanien puoluekokouksen ulkopuolella Clevelandissa. Kokous järjestetään 18.–21. heinäkuuta.

”Nautin huhuista siinä missä kuka tahansa muukin”, Tom Morello tyytyy toteamaan aiheesta.

Lisää luettavaa